perjantai 15. marraskuuta 2019

Valepalmikkosukat lapsen kokoa



Laitanpa tähän syksyn iloksi näytille alkusyksyn aurinkoisina päivinä valmistuneet ja kuvatut
lapsen kokoa olevat sukat yleisluontoisen ohjeen kera.
(Tarkempia perussukan neuleohjeita löytyy paljon netistä hakemalla.)


Lanka on aiemmin röyhelösukan nimen saaneista sukista ylijäänyttä liukuvärjättyä merinovillasekoitelankaa Lang Jawoll Twin,
josta neuloin itselleni kotisukat.
Niihin käytin liukuvärjättyjen lankakerien alku- ja keskiosat ja näihin pieniin sukkiin jäivät sitten
kerien punertavat loppuosat.



Sukat on neulottu 2,5 puikoilla ja varressa on 42 silmukkaa.
Mallikerta on 6 jaollinen ja koostuu valepalmikkokuvioista ja niiden välissä olevasta kiertäen oikein neulotusta silmukasta. Neuloin yhtä aikaa molempia sukkia, jotta ne etenivät samaan tahtiin ja kohdistukset oli helpompi katsoa kohdilleen.

Valepalmikko muodostuu viidestä kerroksesta. Tässä siihen ohje:
1.-3. krs: *1 s kiertäen oikein, 1 s nurin, 3 s oikein, 1 s nurin* - toista *-* 7 kertaa kolmen kierroksen ajan.
4. krs: *1 s kiertäen oikein, 1 s nurin, nosta 1 s silmukka oikein, neulo 2 s oikein, siirrä nostettu silmukka 2  neulotun s yli vasemmalle, 1 s nurin * - toista kierros loppuun.
5. krs:* 1 s kiertäen oikein, 1 s nurin, 1 s oikein, langankierto, 1 s oikein, 1 s nurin* - toista kierros loppuun.



Kantapää neulotaan ns. ristiinvahvistettuna eli, kuten tavallinen vahvistettu kantapää, mutta joka toisella kierroksella neulottava ja nostettava silmukka vaihtavat paikkansa. Kierroksen ensimmäinen silmukka nostetaan aina neulomatta ja viimeinen silmukka neulotaan.

Jotta jalkapöydän päälle saadaan kuvio kohdistumaan kauniisti, silmukat kantapäähän jaetaan niin, että kantapään puikolle tulee 21 s ja ensimmäinen silmukka on heti valepalmikon jälkeinen nurja silmukka ja viimeinen on kiertäen oikein neulotun silmukan jälkeinen nurja silmukka. 

1. krs (oikea puoli): Nosta 1 s neulomatta *1 s oikein, nosta 1s neulomatta*, toista kierros loppuun.
2. krs. Nosta 1s neulomatta, loput silmukat nurin kierroksen loppuun
3. krs Nosta 1s neulomatta *nosta 1 s neulomatta, 1s oikein* toista kierros loppuun
4. krs Nosta 1s neulomatta, loput silmukat nurin kierros loppuun
Toista kierroksia, kunnes kantalappu on yhtä korkea kuin leveäkin: näissä sukissa neulottu 22 krs. Tietysti jalan mallista riippuu, onko sitä tarpeen lyhentää tai pidentää istuvuuden takia esim. 2 kierrosta. 

Kantakavennukset näissä sukissa on tehty 7+7+7 s suhteessa. Vaihtoehtoisesti myös 6+9+6 voisi olla toimiva silmukkajako. 
Poimi kantapään jälkeen kantalapun reunoista  12 s ja vielä 1 s kantalapun ja varren yhtymäkohdan langasta. Silmukat kannattaa neuloa kiertäen, jotta neuleeseen ei synny ylimääräisiä reikiä.


Jatka sukan neulomista neljällä puikolla. Kahdella päällimmäisellä puikolla jatkuu valepalmikkokuvio jalkapöydän päällä ja kahdella alimmaisella tehdään kantapään kiilakavennukset joka toisella kierroksella neulomalla ensimmäisen puikon toiseksi viimeinen ja viimeinen silmukka oikein yhteen ja viimeisen puikon ensimmäinen ja toinen silmukka takareunoistaan oikein yhteen (tai tekemällä ylivetokavennus vasemmalle). Kavennusten jälkeen jalkapohjan puikoilla on 2 s vähemmän kuin jalkapöydän puikoilla ja kokonaissilmukkamäärä 40. 
Tykkään tehdä näin, jotta sukka on istuvampi.

Lapsen sukat - valepalmikko

Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että valepalmikko asettuu kauniisti jalkapöydän keskelle.
Neulo jalkapöydän päällä olevilla kahdella puikolla ensin 3 oikein, 1 nurin ja tee päälle kaksi valepalmikkoriviä yllä olevan varren ohjeen mukaan. Näiden jälkeen vielä 1 nurin ja 3 oikein. Kun sukan pituus on sopiva, lopeta palmikon neulominen noin 2 krs ennen kärkikavennusten tekemistä. Sukkien kärjissä on leveä nauhakavennus.
Lopuksi vielä lankojen päättely ja mahdollisti höyryttäminen siistimmän lopputuloksen saamiseksi.

Näissä sukissa pohjan pituus ennen kärkikavennuksia on 10,5 cm ja kokonaispituus 13 cm eli joustavana vastaavat mielestäni noin sukkakokoja 19 - 21.


En tiedä, saako tuosta ohjeen tapaisesta mitään tolkkua,
mutta ehkä siinä on jotain vinkkiä jollekulle 😊


Oli pakko laittaa vielä kuvat gladioluksista, jotka otin joku päivä syyskuun alussa syyssateiden ja kylmien öiden tieltä lämpimään. 
Aika kivasti jaksoivat kukkia sisälläkin hyvän tovin.
Tällaista väriä minulla ei ollut ennen kasvanutkaan ja tykkäsin tästä kovasti.
Ensi kesänä yritän löytää tätä väriä taas!


Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle 💜



9 kommenttia:

  1. Kauniit sukat💟💟 Kivaa viikonloppua💟

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat:)
    Jos haluat samanvärisen kukan ensi kesäksi, ota kukinnan jälkeen mukula irti mullasta, katkaise varsi ja säilytä mukula hiekassa viileässä. Tammikuun lopulla voit istuttaa gladioluksen uuteen multaan kasvamaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kehuista:) Ja kiitos vinkistä, enpä olisi hoksannutkaan.. Pitääkin mennä kaivelemaan vielä ennen talven tuloa ja kokeilla, josko lähtisivät kasvamaan uuudestaan:)

      Poista
  3. Näissä sukissa on kaunista sekä värit, että kuvio. Olet kyllä tosi taitava! Mukavaa uutta viikkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle :) Mukavaa uutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Onpa hienot sukat <3 Tuo väri on kyllä kaunis. Mukavaa marraskuun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Tuo liukuvärjätty lanka on kyllä kiva tuttavuus:)

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.