maanantai 23. syyskuuta 2019

Monet kasvot



Sitä aina välillä tulee miettineeksi rooleja,
joita ihmisillä, itselläkin, on ja joiden mukaan sitä eri tilanteissa toimii.
Niitä tavallaan monia erilaisia kasvoja,
joina näyttäytyy ja maskeja, joita käyttää, tietoisesti tai yleensä tiedostamatta.
Jollaisena ihmiset sinut näkevät.


Kotirooli, työrooli, harrastusrooli.
Äitirooli, lapsirooli, siskorooli ja joskus välillä isäkin.
Koiranulkoiluttaja, puutarhuri, kuntoilija.
Naapuri, kirjaston ja työterveyden asiakas, kaupassa kävijä, vanhempainillan osanottaja. 
Siinäpä rooleja, joissa tunnistan itseni lähiaikoina toimineen.
Näiden sisällä voisi eritellä lukuisia eri tasoja;
töissäkin rooli vaihtuu hetkessä esimiehestä alaiseksi, asiakaspalvelijasta asiakkaaksi,
asiantuntijasta noviisiksi jne. 
Normaalin arkipäivän aikana sitä toimii todella monien eri vaatimusten ja odotusten mukaan.
Osa niistä tulee annettuna ja osa sisäsyntyisesti.


Roolit tuovat meille monet kasvot.
Näyttäydymme erilaisena eri ihmisille eri tilanteissa.
Puhumme, toimimme, teemme asioita erilailla ja erilaisella intensiteetillä riippuen siitä,
missä roolissa kulloinkin toimimme.
Osa kohtaamistamme ihmisistä tuntee meidät vain jonkun tietyn roolin kautta,
osa taas jonkun toisen. Sama pätee tietysti myös toisinpäin.
Kun näkee tutussa ihmisessä pilkahduksen hänen toisesta roolistaan,
huomaa hetkellisen vierauden, kummeksunnan tunteen, kunnes taas tottuu.
Ihmismieli on erikoinen.


Sitä tiedostaa asioita, niiden eri puolia. Miettii vaikuttimia, on skeptinen tai luottavainen.
Sillä, millaisessa roolissa kulloinkin toimii, 
on usein iso vaikutus siihen, miten puhe ja toiminta kulloinkin tulkitaan.
Joskus on hyvä pysähtyä miettimään, miksi tuntee, kuten tuntee; miksi toinen toimii, kuten toimii.
Missä roolissa hän sillä hetkellä on, mikä on hänen työtehtävänsä tai oma agendansa.
Mihin sitä itse voi vaikuttaa ja mihin ei. 
Kannattaako murehtia tai menettää hermonsa asiasta, 
jolle ei mitään voi. Ja jos voi jotain tehdä, mitä se on, mikä osa se on mistäkin.
Paljon kysymyksiä, mutta joskus on hyvä pukea nekin sanoiksi.


Kuvissa näkyvän upean ruukkuruusun ostin äitienpäivän alla terassin pöydälle.
Ostohetkellä ruusu oli vaaleanpunainen.
Hyvin pian alkoi muodonmuutos.
Vaaleanpunaiset kukat alkoivat ulommista terälehdistä lähtien muuttua vihertävän valkoisiksi,
lopulta suhteellisen vihreiksi ja vasta pitkän ajan kuluttua kuihtua.
Tämän lisäksi osa kukista kasvoi alusta alkaen valkovihreinä ja osa vaaleanpunaisina.
Ja, kyllä, saman kukkavarren vierekkäiset nuput olivat erivärisiä, 
joten kysymys oli yhdestä ruususta, ei useammasta samassa ruukussa olevasta taimesta.


Ihmettelimme ja ihastelimme kameleonttiruusua koko kesän.
Sen kukkivat kasvot muuttuivat kesän edetessä,
mutta se säilytti kauneutensa.


Monet kerrat kukkaa katsellessani mietin sen sävyjä ja kukkien erilaisia muotoja.
Sen erilaisia kasvoja. Samalla pohdin usein kulunutta päivää,
sen tapahtumia, omia tekemisiäni ja päivän kohtaamisia.
Erikoinen kukka, kun sai minut pysähtymään miettimään tällaisia asioita useamman kerran.
Toki osansa oli varmasti sillä, että kesäiltoina oli aina kiva istua terassin pöydän ääressä 😊


Pakkasyön jälkeen paistaa taas aurinko!
Aurinkoisia syyspäiviä sinullekin 🌞

Patioruusu

13 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja niin suloisen kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  2. Hyviä pohdintoja elämän rooleista.
    Todellakin ihmisillä on erilaisia käyttäymismalleja eri tilanteissa, niitä rooleja. Ja joskus huomaa ihmeekseen toisen ihmisen käyttäytyvän aivan eritavalla erilaisessa tilanteessa.
    Varmasti teen sitä itsekin, huomaamattani.

    Tuo ruusu on aivan ihana kaunotar!
    En muista lajikkeen nimeä, mutta tuttu se minulle on. <3

    Aurinkoista syysviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Ihmisten käyttymissäännöt ja -tavat ovat kyllä mielenkiintoisia. Joskus ärsyttäviä, joskus huvittavia :) Aurinkoista syysviikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Hyvää pohdintaa aiheesta. Tätä aihetta on tullut itsekin viime aikoina pyöriteltyä ja pohdiskeltua. Niin kauniita kuviakin taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä rooliasioita sitä välillä tosiaan joutuu/pääsee miettimään vähän enemmänkin. Ja hyvä niitä on tosiaan miettiäkin, sillä eihän kaikki ole aina niin mustavalkoista. Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

      Poista
  4. Hyviä pohdiskeluja!
    Kaunista ja kirpeää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Blogipostausta lukiessani mietin samalla rooleja, joita itselläni on. Monta roolia mahtuu yhteen päivään! Ihastelin ihania kuvia - ja kuten kauniisti kirjoitit; ruusujen sävyjä, erilaisia muotoja - erilaisia kasvoja <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Näitä erilaisia rooleja, kasvoja ja naamioita itsekin mietin harva se päivä. Juuri tänään en ollut kovin tyytyväinen omiini, mutta joskus sentään sitäkin:)

      Poista
  6. Hieno postaus tärkeästä asiasta <3 Mukavaa alkavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Mukavaa lokakuun alkua sinullekin!

      Poista
  7. Kaunis kiitos! Kivaa syksyn jatkoa sinullekin:)

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.