torstai 11. heinäkuuta 2019

Pitsisukat lahjaksi


Taas on aika pitsisukkien 💚



Kesän korvalla miettiessäni pyöreitä täyttävälle kollegalleni syntymäpäivälahjaa
hoksasin, että aikuiselle, jolla on jo kaikkea tarvitsemaansa,
ihan hyvä lahja on villasukat.
Hetki sitä piti miettiä ennen kuin itse sen uskoin, että sukkia voi neuloa lahjaksi perheen ulkopuolellekin.
Eikä tarvitse aina miettiä, kelpaavatko.
Kelpaavat tai eivät, se ei ole sitten enää minun vallassani.



Mutta  sen uskomuksen perusteella päädyin miettimään sukkamallia ja
huokaisin helpotuksesta, kun lahjan pohtiminen loppui siihen.
Uskoin, että ehkä näitä minun tekeleitäni joku toinenkin voi pitää ja niistä ehkä tykätäkin.


Langaksi valikoitui Dropsin Merino Extra Fine, sävy 40 eli puuteriroosa,
joka taltioitui näihin kuviin kylmemmän sävyisenä kuin on luonnonvalossa.



Tässä suorassa auringonpaisteessa kuvattuna väri on ehkä luonnollisimmallaan.




Ja, koska lahjansaajan jalankoko ei ollut täsmälleen tiedossani,
katselin vaivihkaa hänen jalkojaan "sillä silmällä" ja vertailin tekeillä olevia sukkia omiin jalkoihini.
Isothan sukista lopulta tuli, ainakin teräosasta tuli liian pitkä.
Sen sanoi silmäkin - ja oma jalka.



Vähän harmitti, mutta kuvasin sukat kuitenkin alkukesän arovuokkojen kanssa ja mietin samalla,
mitä sitten lopulta lahjaksi antaisin.
Sillä jo tehtyjen sukkien purkaminen edes kärjestä niiden lyhentämiseksi ei tullut kysymykseen, inhoan purkamista niin paljon.
Pitäisin ne sitten vaikka itse.


Aikani pähkäiltyäni, kun en viitsinyt purkaa, päätin neuloa uudet sukat samalla mallilla.
Langaksi vaihtui nyt puhdas valkoinen Novitan Baby wool merinovilla.



Näissä sukissa kahdeksan silmukan mallikerta toistuu varressa seitsemän kertaa, eli silmukoita on 56.
Kun taas noissa vaaleanpunaisissa mallikerta toistui kuudesti.
Kantakavennusten jälkeen silmukoita on 54.
Pitsikuvio toistui varressa korkeussuunnassa viisi kertaa.
Kannan yläpuolella on kahdella takimmaisella puikolla neulottuna yksi oikein yksi nurin -joustinta muistaakseni kahdeksan kierroksen verran.
Ajattelin, että se lisää sukan istuvuutta.
Varsi on mukavan löysä, mutta langan jämäkkyyden takia ei kuitenkaan lötkö.


Ja, kuten tarkkasilmäisimmät huomaavat, tuo pitsikuvio on tuttuakin tutumpi.
Se on samainen, jota olen käyttänyt lukemattomissa lasten neuleasusteissa ja joista täältä blogistakin löytyy vaikka kuinka monta tekstiä.
Jos haluat vielä / taas niitä kurkata, pääset katsomaan niitä mm. täältä, täältä ja täältä  😊
Itse pitsiinhän ohje löytyy esimerkiksi Novitan sivuilta.
Sen sijaan muuten tämäkin sukka on itse sovellettu ja silmämääräisesti mitoitettu.



Pitsikuvio jatkuu jalkaterän päällä yläpuolen silmukoilla kolmella mallikerralla niin,
että keskimmäinen pitsimallikerta on jatkuu yhden kerran enemmän ennen sukan kärjen suoraa neulosta.
Pitsineuloksen kohdistamiseen piti kiinnittää huomiota ennen kantapään aloittamista, jotta kuvio toistuu symmetrisesti.
Kantapäähän tykkään nykyään tehdä tämän ristikkäin vahvennetun neuleen.
En tiedä sen virallista nimitystä.


Keskikesän myöhäisillan auringonvalossa sukat näyttävät aika romanttisilta,
vai mitä olet mieltä 💙



Hempeällä nauhalla solmittu merkkipäivämuistaminen sitten lähti uuteen kotiin.
Toivottavasti nämä olosukat pitävät jalat lämpimänä ja lämmittävät myös mieltä.

Villasukat - merinolanka

Tällainen sukkakaksikko niistä nyt sitten tuli.
Vaaleanpunaiset jäivät omaan käyttöön ja valkoiset päätyivät lahjaksi.



Kivoja kesäpäiviä!


30 kommenttia:

  1. Ihanat sukat, molemmat parit! Minäkin olen joskus epäroinyt sukkien antamista lahjaksi. Mutta kun lahjan tekee aidolla tunteella, valitsee mallin ja langan saajaa ajatellen, kutoo silmukan toisensa perään, on minun mielestä "kuivilla vesillä". Jos lahjan saaja ei sellaista arvosta, ei hän arvostaisi mitään muutakaan lahjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Noihin samoihin aatoksiin tulin itsekin ja luottavaisin mielin sain sukat lopulta aikaiseksi ja lahjoitettua saajalleen.

      Poista
  2. Kerrassaan ylellinen lahja! Olen tuolla pitsikuviolla neulonut muutaman huivin, se on kaunis. Sukkiin liittämäsi kukat sopivat hyvin kuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kauniista sanoistasi. Olen sukkiin itsekin lopulta tyytyväinen, vaikka aika paljon epäröintiä tähänkin projektiin liittyi. Kaunista heinäkuista viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Kauniita ovat molemmat versiot. :) Ja kyllä vuosikaudet sukkia (ihan tavallisiakin - sellaiset nytkin puikoilla!) lahjaksi antaneena uskallan väittää, että villasukat on usein paljon mieluisampi lahja kuin jokin muu. Niissä ei ole edes niin väliä, onko koko ihan oikein, kunhan ne lämmittävät ja suunnilleen pysyvät jalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Totta, itsekin tykkään kovasti, kun saan villasukkia lahjaksi. Yleensä laitan ne jalkaan lähes saman tien :)

      Poista
  4. Kaunis kiitos! Minäkin alan uskoa, että muutkin kuin minä itse tykkään lahjaksi saaduista villasukista :) Mukavaa viikonlopun alkua sinulle.

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos :) Täytyy kyllä sanoa, että olen itsekin noihin suhteellisen tyytyväinen, varsinkin noihin valkoisiin :) Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  6. Ihanat ihanat ihanat!! Just tällaiset kesäsukat haluaisin :) Itse tehdyt villasukat on paras lahja. Mukavaa viikonloppua ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Itsekin tykkään saada lahjaksi villasukkia, joten kiva kuulla, että se on yleisemminkin suosittu lahja :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Kauniit sukat kumpikin. Ilman muuta tuollaisia voi antaa lahjaksi. Itse ottaisin mielelläni. Olen antanut paljon omatekemiäni sukkia lahjaksi ja useimmat ovat olleet iloisia. Jopa toivoneet lisää sukkia lahjaksi. Kaikki eivät osaa ja ehdi itse kutoa, eikä jokaisella ole käsityötaitoisia mummoja sukkia kutomassa.
    Kiitos ohjelinkistä. Pitsimalli on niin kaunis, että ajattelin kokeilla sitä itsekin.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Sitä ei aina ehkä osaa arvostaa sitä, mitä itse tekee. Itsekin tykkään saada villasukkia tai muuta itse tehtyä lahjaksi, joten kiva kuulla, että sitä yleisemminkin arvostetaan :) Ja tuo mallineule on tosi helppo ja kivan näköinen, joten kokeile ihmeessä. Mukavaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  8. Oi, miten kauniita sukkia! Sukat , ja varsinkin itse kudotut, ovat kyllä ihana lahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Itsekin tykkään saada villasukkia lahjaksi, joten kiva kuulla, että meitä samanlaisesta lahjasta tykkääviä on muitakin :)

      Poista
  9. Kauniit ,suloiset sukat!Sukissa kaunis tuo pitsineule:)
    kummatkin ,ihania:)
    Ilman muuta sukkia voi antaa lahjaksi,
    hyvää viikonloppua!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Itsekin tykkään tuosta pitsikuviosta, on näyttävä, mutta kuitenkin yksinkertainen.
      Kivaa viikonloppua sinulle:)

      Poista
  10. Kauniita pitsisukkia!
    Itsellänikin on tuollaiset, mutta puuvillalangasta kudotut. Olen ostanut ne ystävältäni. Puuvillaiset toimii hyvin asusteena kesälläkin.
    Lempeää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Puuvillaiset meinasin itselleni tehdä minäkin kesäsukiksi :) Lempeää viikonlopun jatkoa sinullekin!

      Poista
  11. Kauniita ovat. Minulla on vähän sama suhde purkamiseen. Mieluummin uudet, jon on jo valmista. Keskentekoisia kyllä puran usein, etenkin jos näkyy virhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valmiin purkaminen on kyllä hirveää ja jos ihan selkeää virhettä ei ole, en kyllä pura :)

      Poista
  12. Ihanat sukat! Niiden saaja varmasti ilahtuu. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Mukavaa sunnuntaita sinullekin :)

      Poista
  13. Mahtavan suloisia sukkia! Ihanat kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Sukista tuli kyllä hyvän tuntuiset:)

      Poista
  14. Kauniit kuvat, upeista pitsisukista!

    VastaaPoista
  15. Haluaisin kyayä näiden kauniiden sukkien kantapäästä. Miten tuo neulos niissä menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kysymyksestä. Näissä on ns. ristiinvahvistettu kantapää. Tarkoittaa siis sitä, että kantalappua neulottaessa neulotaan ensimmäisellä kierroksella oikealla *nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein* ja tätä kierros loppuun. Nurjalla neulotaan aina nurin. Seuraava oikean puolen kierros menee niin, että nostetaan aina ensimmäinen s neulomatta, mutta sitten rytmi vaihtuu. Eli edelliskierroksella neulomatta nostettu neulotaan ja vastaavasti neulottu nostetaan neulomatta. Näitä kahta kierrosta vuorotellaan oikealla puolella. Käytännössä päällekkäin tulevat oikealla puolella aina neulomatta nostettu ja neulottu. Netistä löytyy varmaan selkeämpi ohjekin, mutta toivottavasti tästä sait selkoa.

      Poista
  16. Moi! Linkki ohjeeseen ei valitettavasti toimi. Aivan ihanat sukat! Mitenhän löytäisin ohjeen?

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.