tiistai 2. huhtikuuta 2019

Vaniljaiset sitruunaleivokset


Ostin eräänä päivänä sitruunan.
Siis yhden sitruunan. Se oli kuitenkin liian vähän leivontaan ja esimerkiksi sitruunatahnan eli lemon curdin tekemiseen.
Niinpä meille kotiutui pari päivää myöhemmin kaksi muuta sitruunaa,
jotta leipominen ja lemon curdin tekeminen onnistuisi.

Sitruunaleivokset

Ostin myös Pandan valkosuklaata, sillä tiesin, että sitä tytär käyttää paljon leivonnassa.
Leivontaan liittyvät suklaat ovat meillä "piilossa" kaapissa leivontatarvikkeiden luona, 
että minä (tai joku muu) ei niitä syö.


Meillä oli ollut jo useamman päivän aikana puhetta jonkunlaisen sitruunapiirakan leipomista. 
Sopivaa, mieleistä ohjetta ei kuitenkaan löytynyt, joten tytär otti ohjat omiin käsiinsä
ja alkoi toteuttamaan omaa visiotaan ja versiotaan raikkaasta sitruunapiirakasta.
Näin syntyivät herkulliset vaniljaiset sitruunaleivokset.


Leivokset on tehty neliömäisessä vuossa ensin yhtenäiseksi levyksi ja leikattu valmiina neliöiksi.


Leivosten pohjana on itse tehty valkosuklaakeksi.
Tämän päällä on kerros raikasta sitruunatahnaa.


Seuraavana on kevyesti hyydytetty vaniljainen tuorejuusto-rahka-vispikermakerros,
jonka päällä samoista aineksista tehty sitruunalla maustettu kerros ja
päällimmäisenä jälleen samanlainen vaniljainen kerros.


Päällä on sitruunankuoresta ja kidesokerista tehty muru
koristeena sekä lisää makua ja rakennetta antamassa.


Voi että, olivat  taas herkullisia kahvileipiä.
Raikasta, täyteläistä, makeaa ja vähän hapanta yhtä aikaa.
Täydellistä siis minun makuuni .


Kuvailin leivonnaisia vähän joka kulmasta yrittäen saada rakenteen näkyviin 
ja herkullisen maun vangittua myös kuviin.


Rekvisiitaksi pääsi tämän hetken lempikukkani jaloleinikki. 
Paikallisissa kukkakaupoissa on hyvin perinteinen kukkatarjonta, 
mutta yhden oksan sentään onnistuin saamaan eikä tarvinnut lähteä kukkaostoksille naapurikaupunkiin.


Pääsiäinenkin on kohta ja sitruunaiset leivokset sopivat oikein hienosti kevääseen ja pääsiäiseen.
Meillekin on jo ilmaantunut pajunkissoja, höyheniä ja pupukoristeita pääsiäistä enteillen.


Mukavia huhtikuun alun päiviä!

18 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä! Tosiaankin sopisivat pääsiäisherkuksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä sopivat tosi hyvin kevään juhliin:)

      Poista
  2. Todella houkuttelevan näköisiä leivoksia.
    Sitruunaleivonnaiset ovat muutenkin ihan lemppareitani.
    Ihanaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään tosi paljon raikkaista sitruunaleivonnaisista:) Mukavaa huhtikuista viikkoa!

      Poista
  3. Ihania leivoksia! Kyllä kelpaa kahvitella.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on herkullisen näköiset leivokset! Nam!
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä olivat kyllä tosi hyviä! Mukavaa perjantaita sinulle:)

      Poista
  5. Oijoi kun näyttävät hyviltä nuo leivokset! Mukavaa alkanutta huhtikuuta ja kevättä💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä olivatkin tosi hyviä:) Oikein mukavaa huhtikuuta sinulle!

      Poista
  6. Oi oi, ihanan näköisiä! Sitruunaleivonnaiset ovat herkkuani. Oikein mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällaiset raikkaat leivonnaiset ovat tosiaan minunkin herkkuani:) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  7. Oi nam! Ihanan näköistä, pitää tehdä vastaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä olivat kyllä ihanan raikkaita ja herkullisia:)

      Poista
  8. Näyttää herkulliselta :)

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.