Lankakakkuja ja muistojen matkassa

  

 

Voiko lankaa olla liikaa? Kyllä voi. No, ei takuulla voi. 

Siinäpä karkeasti kahteen jaettuna ajatukset, joita päässäni liikkuu ihan joka päivä, kun joka aamu ensimmäisenä herättyäni ja illalla viimeisenä ennen valojen sammuttamista näen yöpöydän päällä, alla ja vieressä olevat lankakerät, -vyyhdit, -kakut ja -pussit. Välillä nukahdan miettien, minkä neule- tai virkkaustyön aloitan seuraavaksi, vai tekisinkö sittenkin loppuun keskeneräiset. Onneksi en kuitenkaan sentään unia aiheesta - se tästä nyt vielä puuttuisi 😊

  

 

 

 

Tuossa kesällä tuli ostettua useampi lankavyyhti ja ennen kuin niitä hypistelyjen ja kuvaamisen jälkeen pystyy käyttämään, on langat saatava tietenkin kerittyä. 

Lankavyyhdit, varsinkin harmaat sellaiset, tuovat muistoja mieleen. Huomaan pysähtyväni tuijottamaan tyhjyyteen ja olevani ajatuksissani vuosikymmenten takana mummolan tuvassa. Aurinko paistaa kuusiruutuisesta ikkunasta pihakoivujen lehtien lomasta ja täplittää valojen ja vartojen leikillä vaaleanharmaan lautalattian leivinuunin edessä. Rakas, pieni mummoni istuu pirtinpöydän ääressä penkillä violetinsävyinen kotimekko päällään ja minä pienenä, ehkä noin viisi-kuusi vuotiaana, seison keskellä lattiaa kädet ojossa eteenpäin. Minulla on  käsivarsillani kaunis vyyhti paksua, harmaata lampaanvillaa ja tiedän tekeväni tärkeää työtä mummon apuna. Keinuttelen hitaassa tahdissa käsivarsia puolelta toiselle, jotta mummolla on helpompi keriä lanka siistille kerälle. Muistan ihailleeni isoja, pyöreitä villakeriä, joita lankavyyhdeistä syntyi mummon näppärissä käsissä. Pikkutytön muistoissa ne olivat niin isoja, että eivät oikein meinanneet pysyä käsissä. 

Aikaa on noista muistojen hetkistä kulunut viitisenkymmentä vuotta. Sen jälkeen olen pidellyt lankavyyhtejä lukemattomia kertoja äitini edessä hänen keritessään erivärisiä villalankoja ja myöhemmin olen itse kerinnyt lankoja, kun lapseni ja mieheni ovat vyyhtejä pidelleet. 

Tämän nykyisen lankahulluuden nostettua päätään joitain vuosia sitten, ostin suhteellisen edullisen Knitpron kerijälaitteen eräästä tamperelaisesta lankakaupasta. Ja, jotta kerijälaitetta voi järkevästi käyttää, eikä kenenkään keritessä tarvitse käsivarsiaan heilutella vauhdikkaasti, ostin samoihin aikoihin Tori.fi:stä käytetyt, mutta hyväkuntoiset vyyhdinpuut. Aika vähän olen loppujen lopuksi vyyhdinpuita tarvinnut, mutta silloin tällöin kuitenkin. 

 

 

 Eräänä loppukesän päivänä "leivoin" sitten lankakakkuja. Tai kakutin lankaa, kuten oikeasti kai sanotaan. On jotenkin terapeuttista, kalkattavasta äänestä huolimatta, pyörittää kerijälaitetta ja katsoa, kun vyyhdinpuut pyörivät. Ja lopputuloksena on kauniisti kerittyjä lankakakkuja. 

  

 

 

 

Tosiaan puolitan usein valmiita lankakeriä, jotta voin aloittaa esim. kaksi sukkaa tai lapasta yhtä aikaa samasta kerästä. Siinä tuo kerijälaite on näppärä. Tosin ihan hyvinhän sitä voi käsinkin pyöritellä lankakeriä, mutta ainakin, jos useampi on tehtävänä tuollaisen lankankakun pyörittely houkuttelee itseäni enemmän kuin käsin keriminen.

 

Tällaista tällä kertaa. Ihana, kun on viikonloppu ja saa vaan olla. Koko vuosi on ollut todella hektinen työrintamalla ja näin loppuvuotta kohti mennessä alkaa vähitellen olla jo loman tarvetta ainakin täällä päässä. Muutama saldovapaapäivä on viikonloppujen yhteydessä loppuvuonna ja toivottavasti joulun aikaan vähän useampi vapaa ennen alkuvuoden "härkäviikkoja". 

Mukavaa marraskuun alkua ja alkanutta talviaikaa ❄️🌟❄️