tiistai 7. kesäkuuta 2022

Unille-pupu Tähtönen


Nämä kesäkuun alun blogipostaukset ovat nyt enemmän jo aiemmin tehtyjen käsitöiden esittelyä. 
Mutta mielläni laitan niistäkin tänne jotain. Jospa joku saa niistä vinkkejä :)
Talvella tuli ostettua puuvillalankoja sillä ajatuksella, että virkkaan niistä vauvojen leluja; kuten erilaisia unileluja, helistimiä, leikkihedelmiä yms. 
Into oli kova ja kyllähän sitä jotain on toki syntynytkin, mutta ei ihan siinä mittakaavassa, mitä oli ajatus. 
Tässä kevään mittaan, hyvin pikkuhiljaa, valmistui kuvissa näkyvä Unille-pupu, joka eroaa ns. perusversiosta lähes täysin. No, molemmat ovat pupuja ;) 
Kun en tälle kuitenkaan muuta nimitystä osannut antaa erotukseksi aiemmin tekemästäni Unille-pupusta (postaus löytyy "täältä"), annoin tälle nimeksi Tähtönen.
Se nimi kun tuli ensimmäisenä assosiaationa mieleen tuosta pupun helmasta :)




Ohjetta aloitin tällekin tekemään, mutta tämä oli sen verran kauan kesken, että post it -laput, 
joille virkaamisen ohessa ohjeen pätkiä kirjoitin, sekoittuivat ja ehkä joku niistä hävisikin. 
Huomasin jossain vaiheessa, että ohje on jäänyt vaillinaiseksi, joten unohdin koko ohjeentekoajatuksen.
Näissä on kuitenkin kiva, että ns. summanmutikassa pystyy aika pitkälle tekemään, kunhan välillä katsoo, miltä muoto vaikuttaa. 



Unille-pupu Tähtönen


Lankana 100 % puuvillalanka. 
Violettimeleerattu on Järnbon ja valkoinen hiukkasen paksumpaa Dropsin Safrania.
Täytteenä polyesteritäytevanu, jolla pää on täytetty jämäkäksi ja jota on lisätty vain vähän käsiin. 
Esikuvana toiminut punainen Unille-pupu pääsi heti valmistuttuaan uuteen kotiin, mutta tämä pikku Tähtönen on vielä uutta kotia vailla.




Tämä suloinen lastenlaulu tuli mieleeni, vaikka kesäkuun taivaalla ei tähtiä näykään 

- siellä ne kuitenkin ovat.


"Tuiki, tuiki tähtönen,

iltaisin sua katselen.

Korkealla loistat vaan,

katsot alas maailmaan.

Tuiki, tuiki tähtönen,

iltaisin sua katselen.


Kaikki lapset maailman,

tähtösiä katsovat.

Miettivät miks loistaa ne,

maahan asti valaisee.

Kaikki lapset maailman,

tähtösiä katsovat."





Kauniita hetkiä!




12 kommenttia:

  1. Kiitos 💜 Pikkuhiljaa minäkin näitä olen opetellut ja aika paljon yhteen aikaa aina menee ja välillä puretaan ja sitten taas virkataan :)

    VastaaPoista
  2. Nämä ovat niin suloisia! :)

    VastaaPoista
  3. Kertakaikkiaan suloisen muotoinen ja värinen unilelu! Siistinnäköistä työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Näitä on kiva suunnitella ja tehdäkin, vaikka melkoista väkertämistä tämä onkin.

      Poista
  4. Onpas todella suloinen Unille-pupu! Summanmutikassa en kyllä saisi mitenkään tuollaista muotoa, en kyllä muutenkaan, olen ihan kädetön virkkauksessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Pientä harjoitusta tämäkin toki vaatii, mutta pikku hiljaa... :)

      Poista
  5. Ihana pupu. Mietin, tekisinkö tuollaisen meidän pienimälle lapsenlapsellemme (6kk). Katsoin ohjeen tuolta aikaisemmasta postauksesta. Laitetaan harkintaan. Lankojakin olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Kannattaa ilman muuta tehdä! Nämä ovat niin hauskoja :)

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.