sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Jämälankasukat


Taas on tullut oltua fiksu ja käytettyä olemassa olevia langanloppuja 
sen sijaan, että ostaisi uusia. 
Hyvä minä 😊


Nämä sukat olen tehnyt perinteisellä tyylilläni;
neulon kahta sukkaa yhtä aikaa ja kuvio muodostuu sellaiseksi,
millaista sattuu sillä hetkellä puikoilta tulemaan. 
Ehkäpä tästä syystä kuviot ovat siten hyvin yksinkertaisia raitoja tai pilkkuja.
Jäävät krumeluurit miettimättä.


Sukat valmistuivat kotipihan viimeisten kehäkukkien vielä kukkiessa,
joten tottakai keltaoranssi pieni aurinko pääsi kuvaan mukaan!
Alkaa olla taas se aika vuodesta, jolloin sitä kaipaa kaikkia pieniä aurinkoja
siitä isosta mollukasta nyt puhumattakaan.

Villasukat langanlopuista

Lankana on Novitan Nalle tummanharmaana sekä hempeillä väreillä valmiiksi raidoitettuna.'
Yksivärinen keltainen lanka on myös Nallea, 
mutta itse vuosi sitten kesällä kultapiiskun kukinnoilla valkoisesta keltaiseksi värjättynä. 
Kuvioista tuli muuten mieleiset, 
mutta tuo kirjavalla langalla tehty kantapää ei yhtään istu noihin sukkiin. 
Ajattelin tehdessäni vaan, että saisin tuon langan käytettyä pois, enkä niinkään ulkonäköä.
Jälkikäteen ajatellen olisi tosiaan kannattanut miettiä vähän tarkemmin.


Mutta kyllä nämäkin käytettyä tulevat. 
Ovat omiin jalkoihini oikein sopivan kokoiset ja riittävän lämpimät viileneviin iltoihin kotiympyröissä. 


Lempeitä syyspäiviä  💛


22 kommenttia:

  1. Tulipa kivat jämälankasukat💚

    VastaaPoista
  2. Kauniit jämälankasukat. Pikkuiset lankakerät kannattaa käyttää. Yllättävää, miten paljon pienestäkin kerästä saa valmista aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niitä pikkuisia lankanöttösiä kertyy jatkuvasti ja välillä sitä miettii, mihin niiden kanssa joutuu. Aika kivasti niitä saa kuitenkin esim. sukkiin "tuhottua" :)

      Poista
  3. Nätit jämälankasukat :))
    ja niin tarpeelisia,;)

    VastaaPoista
  4. Jämikset on aina kivoja. :) Kotoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinäpä sen sanoit, ne ovat kotoisia, juuri sellaisia lämminhenkisiä ja lämmittäviä:)

      Poista
  5. Nätit sukat ovat taas puikoiltasi pudonneet! Aurinkoa kyllä alkaa pikkuhiljaa kaivata.☺️ Tosin vielä on onneksi ruskan värejä luonnossa, ne piristää. Mutta kohta on edessä synkeä marraskuu. Toivottavasti tulisi pian lunta maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinkoa tosiaan kaipaan minäkin. Pimeä marraskuu ahdistaa jo etukäteen, mutta toisaalta, kohta on jo joulu :)

      Poista
  6. Hyvä sinä, tosiaan! Kauniit sukat ja lankavarastokin pieneni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä, pieneni vähän ja hetkellisesti:)

      Poista
  7. Mukavat pikkusukat. Jämälangat on aina hyödyllistä käyttää pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä, että muista neuleista kerääntyviä lankanöttösiä ei kannata säilöä liiaksi, vaan ottaa käyttöön.

      Poista
  8. Jämälankatöistä tulee kyllä hyvälle tuulelle, sillä saa hyödynnettyä ne pienet nöttöset ja samalla luvan ostaa uusia lankoja =D Kivasti sointuu värit yhteen näissä sukissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosiaan tuo yksi syy näihinkin oli omantunnon keventäminen uusia lankaostoksia varten;)

      Poista
  9. Kauniit jämälankasukat <3 Pitäisi itsekin tehdä, kun lankoja on niin paljon. Mukavaa lokakuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Usein tulee nimenomaan ostettua aina vaan uusia ja nuo nöttöset jäävät käyttämättä. Välillä hyvä saada nekin käyttöön.

      Poista
  10. Oi miten suloiset sukat! kiva kun jämä langoille löytyy käyttöä:) Mukavaa syksyn ja lokakuun jatkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Aika kivat näistä loppujen lopuksi tuli:) Mukavia lokakuun päiviä sinulle!

      Poista
  11. Kauniita villasukkia ❤️

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.