sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Nurmilintu-huivi

Monenlaista huivia on tullut neulottua ja virkattua vuosien varrella; ihan yksinkertaisia peruskaulahuiveja, 
erilaisia tuubihuiveja itselle ja tyttärelle sekä viimeksi viime talvena Novitan Elegia-langasta pitsineuleella kolmiohuivi, 
jota olen pitänyt vain pari kertaa kotona sisällä.


Koska haluan aina tehdä jotain uutta ja kokeilla erilaisia lankoja ja tekniikoita 
ja ennen kaikkea saada vähän erilaista aikaiseksi, oli taas uuden mallin aika.
Olin jo viime talvena miettinyt Heidi Alanderin Nurmilintu-huivin tekemistä
 ja toteuttamisen aika tuli, kun itseä miellyttävä lanka löytyi, 


Langaksi valikoitui täysin sattumalta ihan pelkästään värin ja paksuuden perusteella 
Dropsin Big Delight -lanka, kun sellaisen kaupan hyllyssä näin.
Lanka on ihan tietoisesti paksumpaa kuin ohjeessa mainittu, koska tarkoitus oli nimenomaan neuloa huivi pakkasille.


Langan puikkosuositus oli 5. 
Alkusilmukat tein sukkapuikoilla, 
mutta hyvin nopeasti siirryin käyttämään pyöröpuikkoja niiden helppouden takia. 


Nämä kuvat on otettu viime lokakuun puolivälin kieppeillä matalalta paistavan syysauringon loisteessa.
Kauniisti kukkiva syysasteri sopi mielestäni neuleen väreihin kivasti, joten senkin kukkasia pääsi mukaan kuviin.



Välillä oli jälleen, itselleni tyypilliseen tapaan, pidettävä useampi kunnon tuumaustauko, kun aina oikein neulominen alkoi puuduttaa.
Toisaalta neule eteni alkuun hyvää vauhtia paksun langan ja helpon mallineuleen ansiosta.



Huivi oli ollut puikoilla viikon jos toisenkin ja syysasteritkin olivat  jo kuihtuneet ajat sitten ja huivi oli kesken edelleenkin,
sillä jostain syystä neulontainto hiipui vuoden loppuun mennessä ja huivintekele unohtui kolmeksi kuukaudeksi käsityökorin pohjalle.


Tammikuun lopulla päätin tarmonpuuskassani tehdä keskeneräisiä käsitöitä loppuun. 
Niitä oli siis muitakin kuin tämä huivi. 
Niinpä sisulla jatkoin ja televisiota katsoessa tämäkin projekti valmistui tammi-helmikuun vaihteessa.


Oikaisin ohjeesta muutamasta kohtaa ja muokkasin ohjetta pikkuisen, 
koska huivista näytti tulevan minun käsialallani ja tällä langalla hieman liian iso kaulahuivitarkoitukseen. 


Huiviin kului lankaa tasan kaksi kerää.
Olin varannut lankaa kolme kerää, joten nyt on yksi ylimääräinen taas odottamassa,
mitä siitä keksisi tehdä.



Nämä valmiin huivin kuvat on kuvattu helmikuun alun häikäisevässä auringonpaisteessa
hohtavalla hangella ja pienen pihavaahteran oksilla.


Huivista tuli lopulta oikein sopivan kokoinen ja toimiva villakangastakin kanssa pidettäväksi.
Lanka on villaa ja löysästä neuloksestaan huolimatta huivi lämmittää oikein mukavasti.
Olen tyytyväinen, kun tämäkin on vihdoin valmis.
Nyt teen pienempiä käsitöitä taas jonkun aikaa.


Syksystä kevääseen.
Käyhän se näinkin 😊


16 kommenttia:

  1. Voi, miten kaunis huivi ja hienot kuvat! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Huivista tuli loppujen lopuksi ihan käyttökelpoinen :) Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Todella kaunis huivi!
    Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihastutava! Olen nähnyt monta ohutta Nurmilintua, mutta näyttää paksukin lanka toimivan hyvin. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän hyvä tästä loppujen lopuksi tuli, vaikka toki malli pääsee varmaan paremmin oikeuksiinsa ohuella langalla neulottuna ja vielä, jos huivin pingottaisi kunnolla :) Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Ihanat värit. Kauniit kuvat. Ja nuo edelliset sukatkin on hienot.

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi ja kauniit kuvat! :)

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja oikein mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  6. Ihana lanka💗 ja kaunis huivi.👏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lanka on kyllä kivan värinen ja lämmin. Vähän häiritsee se, että siitä lähtee nukkaa/karvoja takkiin, mutta sen kanssa pärjää, kun välillä käyttää tekstiiliharjaa :)

      Poista
  7. Onpa upea huivi ja niin kauniit värit-

    VastaaPoista
  8. Kuvaat kauniisti,asettelet nätisti..
    niitä on ilo katsella
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.