lauantai 23. maaliskuuta 2019

Kevään keltaista ja SUKLAATA

Se on sitten tosiaankin kevät.
Juuri tällä hetkellä taivas on pilvinen ja enteilee sadetta. 
Eilen sen sijaan aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lumet hupenivat silmissä.
Joten kyllä se kevät vaan on, usko pois.
Havahduin taas tässä viikolla siihen, että ihan kohta pääsee pihahommiin.
Ajankäyttö menee hyvällä tavalla uusiksi, 
sillä tulee kulutettua vähemmän vapaa-aikaa sisällä istuen (ja neuloen) tai tietokoneen ja puhelimen parissa.


Onneksi pääsiäinen on huhtikuun loppupuolella, että saan käytettyä jäljellä olevat neljä lomapäivää yhdistämällä ne pääsiäiseen. 
Näin sain kymmenen päivän loman pätkän. 
Aivan ihana tulossa oleva breikki tähän kiireiseen kevääseen.
Ja toivottavasti silloin kevät on jo niin pitkällä,
että pääsen viimeistään silloin aloittelemaan jo pihahommia. 


Auringon valo ja sen kultaisten säteiden leikki keltaisten kukkien terälehdillä.
Voiko keväisempää olla, kun ulkona on vielä lunta maassa.


Ja, jos ei ole tullut jo aiemmin selväksi, olen perso makealle 😊
Varsinkin tummalle suklaalle ja kaikelle siitä leivotulle.


Auringon ja ruusujen kaverina päivääni piristivät eilen nämä tyttäreni leipomat 
tuhdin suklaiset muffinsit samalla kun vastaleivotun makea tuoksu leijaili kotona 😊
Muffinssit maistuvat Fazerinalle, sillä muffinsseihin on tummien suklaapalojen lisäksi
upotettu Fazerina-suklaan paloja suklaiseksi sydämeksi.


Hyvää viikonloppua ja aurinkoisia kevätpäiviä Sinulle!


19 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, kevättä on selvästi ilmassa. Iltapäiväksi lupasivat meille aurinkoa, saas nähdä kuin käy. Nyt on paksut pilvet taivaalla. Leppoisaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vesisateinen päivä on tänään tosiaan ollut, mutta se tarkoittaa, että routa lähtee sulamaan sieltä, missä maa on jo paljaana :)

      Poista
  2. Ihanat kuvat! Ai että noi muffinssit näyttää herkullisilta!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muffinsit olivat ihan mahtavat hyviä ja katosivat nopeasti :)
      Ja kiitos vierailusta täällä :)

      Poista
  3. Herkullisen näköiset suklaamuffinit!
    Hyvää viikonloppua!❤️

    VastaaPoista
  4. Kauniin värikäs postaus herkuilla höystettynä.
    Kyllä se nyt kevättä kovasti tekee...
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kevättä on ilmassa. :) Keltaiset ruusut ovat niin kauniita, sopivat tähän hetkeen hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevään tuoksun olen jo muutamana aamuna aistinut ja eilinen aurinkoinen päivä oli ihanan keväinen. Kyllä se sieltä tulee:)

      Poista
  6. Suklaa on minunkin herkkuani. Nuo muffinssit ovat varmasti herkullisia. Ihan jo suussani maistan Fazerinan maun kuvia katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Suklaa on kyllä koukuttavaa ja tällaiset maustetuilla suklailla täytetyt herkut varsinkin :)

      Poista
  7. Herkullisen näköiset muffinssit ja myös kauniita ruusuja :) leppoisaa sunnuntain jatkoa Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Tuollainen kirkas keltainen on ihanan keväinen väri.

      Poista
  8. Niin on herkullisen näköisiä muffineja ja ruusut kauniita. Kevättä täälläkin odotellaan. Lunta on vielä paljon, mutta se on sulanut todella paljon. Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Kyllä se kevät sieltä pikkuhiljaa kolkuttelee:) Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  9. Kauniita ruusuja ja maukkaita muffinsseja...täälläkin on jo kevättä ilmassa.

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.