tiistai 1. syyskuuta 2020

Neulesetti merinovillasta



Villa lämmittää suloisesti viilenevässä syksyssä ja talven tullen.
Itse olen melko herkkäihoinen ja voin käyttää pään ja kaulan alueella vain hyvin pehmeästä
ja kutittamattomasta langasta tehtyjä asusteita.
Siitä syystä merinovilla on yksi parhaista.
Mutta sitäkin on monenlaatuista ja tuntuista tarjolla,
joten ihan kaikki eivät valitettavasti  herkkähipiäiselle sovi.



Kesällä matkalla mummolaan pysähdyimme Lahdessa Kärkkäisellä,
josta ostan usein Dropsin lankoja,
koska valikoima tavarataloksi on hyvä ja hinta hieman edullisempi kuin monessa muussa paikassa.
Ja nimenomaan nuo merinot ovat minulle sopivan pehmeitä.



Tällä kertaa mukaan lähti syksyisempiä värejä, kuten harmaata, ruskehtavaa ja viininpunaista.
Viininpunaisesta päätin jo keriä hyllystä kerätessäni neuloa neulesetin;
tupsupipon, kaulurin, lapaset ja pannan.
Kuvia on tekeleistäni ottanut matkan varrella niiden valmistuttua,
mutta jopas on tuo väri hankala kuvattava! 
Ei sitten millään meinaa toistua oikean sävyisenä kuvissa.
Noissa valmiita esittelevissä ulkona otetuissa "mallipää"kuvissa,
väri taitaa olla luonnollisimman näköinen.
Laitan nyt mukaan kuitenkin näitä muitakin 😊


Käytin kaikissa ns. kennokuviota, jolla viime talvena neuloin itselleni tumman harmaan pipon, 
joka löytyy 'Pipottelua' - otsikolla viime helmikuulta.
Siellä on myös tämän helpon ja mielestäni näyttävän mallineuleen kaavio, jos haluat käyttää.
Pipon resori on 5 cm korkea ja sen jälkeen, ennen mallineuleen aloittamista,
on neulottu yksi kierros oikein ja lisätty sen aikana kaksi silmukkaa, jotta silmukkamäärä olisi neljällä jaollinen. 


Kauluri tai tuubihuivi, miten tuota nyt nimittäisi, on tehty samalla mallilla.
Resori on vain vajaa kaksi senttiä korkea sekä alussa että lopussa.
Kaulurin koko korkeus on n. 24 cm.
Lankaa siihen kului tasan kaksi kerää eli 100 g.


Lapaset on neulottu muuten ns. kiilapeukalollisten peruslapasten ohjeella, 
mutta käden selkäpuolen silmukoilla on neulottu samaista kennoneuletta.



Koska lankaa oli vielä jäljellä, päätin tehdä vielä samaa mallia hyödyntäen pannan.
Ensin neuloin pannan samalla kennokuviolla kuin pipon, kaulurin ja lapaset.



Mutta, koska saman värjäyserän lankaa oli vielä yhden pannan verran,
neuloin siitä myös palmikkokierteisen pannan.
Ja niinpä kerrankin sain oikein kunnon neulesetin aikaiseksi 😊



Kennoneulepanta on pikkuisen isompi kuin kierrepanta
ja se joustaa myös sivusuunnassa enemmän.



Omasta mielestäni tästä setistä tuli yllättävän kiva.
Seuraavaksi tarkoitus on pienien välipalatöiden jälkeen tehdä
tummanharmaa tuubikauluri.
Malli on vielä mietinnässä, mutta langat valmiina 😊



Kuvien ottamisaikaan oli pienen suklaakirsikkapuumme tuottanut tällä kertaa vähän vaatimattomamman sadon. 
Minä napsin kirsikoita suoraan puusta suuhuni kilpaa varisten ja harakoiden kanssa. 
Pidin kyllä puoleni ja keräsin myös kulhollisen marjoja, 
joista tytär leipoi tahmeaa kirsikkasuklaabrownieta.


Pidin muuten senkin suhteen puoleni, 
oli se vaan niin hyvää varsinkin vaniljakastikkeen kanssa😉


Syksyä alkaa jo olla ilmassa ja työarki täyttää ajatuksia olipa töissä tai vapaalla.
Vihotteleva selästä jalkaan kulkeva hermo koettelee myös kärsivällisyyttä ja 
saa osaltaan pinnan kiristymään ja stressitason nousemaan. 
Sitä huomaa, kuinka vähästä se taas oma olotila on kiinni ja kuinka kokonaisvaltaisesti
 sellainen tuttavuus kuin hermosärky vaikuttaa koko olemiseen ja kaikkeen tekemiseen.
Kyllähän minä fyssärin ohjeita noudatan, mutta pitkää pinnaa tämäkin taas vaatii.
Käsityöt ovat jääneet siitäkin syystä vähemmälle, kun istuminen ei ole herkkua, 
mutta siitä huolimatta tämän neulesetin jälkeen olen neulonut yhdet lyhytvartiset sukat itselleni 
ja pitkästä, pitkästä aikaa kaivanut virkkuukoukun esille ja viritellyt pientä virkkausinnostusta pienten virkkuiden myötä.
Sieltä sekin into pikku hiljaa, hyvin vähitellen on päätään nostanut! 
Niistä sitten jossain vaiheessa vähän enemmän myös täällä.


Näiden heinäkuisten kuvien myötä toivottelen nyt sinulle mukavia syyskuun alun päiviä!







14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Levollista alkanutta syyskuuta 🤍

      Poista
  2. Kaunis viininpunainen setti. Kudoin sukat vähän samanlaisella mallilla, joten piti käydä katsomassa sinun ohjettasi. Mallineuleet muistuttavat toisiaan, mutta eivät ole kuitenkaan samat. Ajattelin käyttää sukkien mallineuletta pipoon, mutta taidankin kokeilla tätä sinun ohjettasi. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Kiva kuulla, että tykkäsit; tätäkin mallia kannattaa tosiaan kokeilla 🤍 Itse tykästyin tähän kovasti :)

      Poista
  3. Voi että on taas tullut upeita neuleita <3 Sinä olet niin taitava <3 Mukavaa syyskuun alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kauniista sanoistasi 🤍 Mukavaa alkanutta syyskuuta sinulle!

      Poista
  4. voi ei;))miten ihana setti!!
    Tahtois tuollaisen koko paketin,ja just tuon värisen..niin ihana.
    ja
    Voi miten kauniisti ihan oikeesti Sinä kuvaat,todella upeita kuvia!!,kaikkine herkkuineen;),Sävy /sävyyn;))
    KIITOS !
    Mukavaa syksyä Sinulle Satu! 💜💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle kauniista sanoistasi 🤍 ja mukavaa syyskuuta 🤍

      Poista
  5. Todella ihanan värinen ja kauniskuvioinen setti. Kiitos, kun jaoit myös ohjekaavion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Tykkään kovasti itse tästä mallista; saa suhteellisen helposti näyttävää aikaiseksi :)

      Poista
  6. Tykkään tuosta kuvioneuleesta pipossa. Mistä hankit noita lankoja? Olen viime aikoina haaveillut uusista talviasusteista, merinovilla voisi olla ihan hyvä materiaali ainakin lapasiin ja pipoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itse en voi pitää ihan mistä tahansa villasta tehtyjä asusteita, sillä ihoa pistelee ja kutittaa helposti. Toistaiseksi tuollainen pehmeä merinovilla on itsellä toiminut ja lämmittänyt. Olen hankkinut näitä Dropsin lankoja mm. Lahdesta Kärkkäinen -tavaratalosta sekä ostamalla paikan päältä että tilaamalla netistä. Samoin netistä olen tilannut Dropsin lankoja Vyyhti-verkkokaupasta, jonka nopeaan toimitukseen olen erittäin tyytyväinen. Mukavia neulontahetkiä sinulle!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.