torstai 23. tammikuuta 2020

Valepalmikkomyssy


Olen ihastunut paksuhkoon merinovillaan.
Siitä saa ihanan pehmeitä ja lämpimiä neuleita ilman pörröisiä irtoilevia hahtuvia.


Tuossa syksyllä oli muutama rauhallisempi työviikko, mikä samalla tarkoitti vähän aktiivisempia neulontaviikkoja,
jolloin halusin toteuttaa pieniä neuletöitä ilman ohjeita, tai ainakin olemassa olevia ohjeita itse muokaten.
Yksi noiden viikkojen tuotos on vauvan / pienen lapsen kokoa oleva myssy.
Otin kuvat myös silloin, mutta julkaiseminen täällä blogin puolella jäi siinä vaiheessa.


Myssy on neulottu ns. norjalaismyssyn perusohjeella,
johon löytyy eri ohjeversioita netistä hakemalla. 
Ohjetta on muokattu kuitenkin niin, että sekä kavennusten että levennysten 
välissä on pystysuoran raitakuvion muodostava valepalmikko.
Lisäksi laitoin otsalle keskimmäisen palmikkoraidan molemmille puolille yhden lisäsilmukan
ja tein perusohjeesta poiketan myssyyn yhden ylimääräisen kavennus-levennyskierrosparin.

Taaperon myssy - valepalmikkomyssy

Tupsun tein itse mustasta tekoturkiksesta, 
jota ostin viime talvena Eurokankaasta ihan tupsujen tekoa varten.
Olen askarrellut tekoturkiksista tupsuja ja pienen harjoittelun jälkeen niistä on tullut ihan siedettäviä.
Tulevat huomattavasti edullisimmiksi noin kuin valmiita ostamalla.


Myssy on mukavan pehmoinen ja lämmin, 
mutta kuten neulemyssyihin yleensäkin siihen saa lisää lämpöä ja tuulen pitävyyttä, 
jos ompelee esimerkiksi flannellivuoren koko myssyn osuudelle tai sitten vain otsan ja korvien kohdalle. 
Tai sitten yksinkertaisesti käyttää alla lasten ns. kypärämyssyä. 
Niin tein aikoinaan omien lastenikin kanssa 😊

Vauvan myssy merinovillasta

Talvi on ollut ainakin tähän asti yllättävän leuto.
Eteläosassa maata lunta on ollut maassa välillä sentti pari, mutta sekin on sulanut.
Paukkupakkasiakaan ei ole ollut, mutta pikkupakkasista itse asiassa tykkäänkin enemmän.
Ja sellaisilla keleillä tällainen myssy auttaa pysymään lämpimänä!

Kivoja tammikuisia päiviä sinulle epämääräisestä kelistä huolimatta -
toivotaan mukavia ulkoilusäitä 




torstai 16. tammikuuta 2020

Valkoinen pipo


Miksi ihmeessä ihminen ottaa vapaaehtoisesti itselleen tehtäviä,
joiden tekeminen tuntuu haastavalta, joita ei oikein osaa ja joiden tekemisen aloittaminen on hankalaa,
 mutta joita pohjustaa pitkään ja jotka vetävät puoleensa?
Ja sitten ei meinaa millään saada niitä aloitettua, kun ei ole selkeää kaavaa ja
kun ei oikein osaa hahmottaa lopputulosta - kun ei oikein tiedä, miten aloittaisi ja miltä lopputuloksen tulisi näyttää. 

Sitäkö se on, se aloittamisen vaikeus. Prokrastinaatio. Vitkuttelu. Välttämiskäyttäytyminen. 
Samalla asialla on monta nimeä ja tulin siihen tulokseen, että se minua vaivaa ihan aina, 
kun haluan tehdä vähemmän tuttuja juttuja. Tai sellaisia rutiineja, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa - kuten siivoaminen.
Uskoisin, tai ainakin toivoisin, että se on jollekulle muullekin tuttu tunne. 

Piti ihan etsiä tietoa aloittamisen vaikeudesta ja löysin artikkelin, johon on helppo samaistua 😊
Siihen tulokseen tulin, että ihmismieli on kyllä kummallinen.

Lapsen pipo

Ja miten tämä kaikki sitten liittyy valkoiseen pipoon?
Siten, että oikean kokoisen pipon tekeminen tuntuu olevan äärettömän vaikeaa, 
langaksi ei meinaa löytyä mitään kutittamatonta ja en osaa päättää mallia 
tai ainakaan en osaa tehdä kavennuksia siististi, kun olen mallin valinnut.
Ja kaiken lisäksi, en ole itse ollenkaan "pipoihmisiä", mutta kun pitää vaan tehdä... 
Lopulta, kaiken takeltelun jälkeen neuloin tämän valkoisen pipon Dropsin Merino Extra Fine-langasta. 
Silmukoita on 96 ja kuvio tuli vastaan Suvikumpu-blogissa joku aika sitten.
Kuvio oli lopulta yllättävän helppo tehdä, kun jujun tajusi.
Mutta piposta tuli minulle pieni. Koko on varmaan sopiva lapselle, vähän isommalle sellaiselle.
Näinhän se käy, kun ei ole ohjetta, 
jonka mukaan tekee ja yrittää vaan laskeskella sopivaa silmukkamäärää ja vielä sovittaa sen kuvion silmukkamäärään. 
Jotta tästä olisi tullut minulle sopiva, olisi silmukoita pitänyt olla yhden kuviokerran verran lisää, 
eli käytännössä 102.
Toisaalta voi olla, että tämä kuviokin on vähän ns, normaalineuletta jämäkämpi.


Ehkä tämä oli harjoituspipo.
Ehkä pipo löytää vielä iselleen sopivan pään.
Ja ehkä harjoitus tekee mestarin, niinhän sitä sanotaan. 
Tai ainakin harjoitus harjoittaa osaamaan jotain seuraavan kerran vähän paremmin 😊
Jatkamme siis harjoituksia! 

lauantai 11. tammikuuta 2020

Kahvijuustokakku

Kahvijuustokakku

Kun kahvihammasta kolottaa oikein kovasti,
siihen auttaa kahvinmakuinen juustokakku!


Elämässä tulee hetkiä, jolloin on hyvä hengähtää ja antaa itsellensä lupa nauttia.
Nauttia voi toki monella tavalla; juoksulenkillä, puita halaamalla, kuntosalitreenillä, 
kukkia tuoksuttelemalla, pilviä katselemalla, käsitöitä tehden, matkustelemalla, samoilemalla...
Tapoja on monia ja kaikki erinomaisia juuri siihen hetkeen, 
mihin hengähtäjä itse haluaa. 
Yksi tapa on myös palkita itsensä kakkupalalla.
Tai ainakin maistella sitä hyvillä mielin ilman huonoa omaatuntoa,
vaikka varsinaisesta palkitsemista ei olisikaan kysymys. 
Aina löytyy hyvä syy 😊


Kakussa on keksipohja ja juustokakkumassaan on kaadettu itse tehtyä kahvikiisseliä, 
joka on sitten varrastikulla vedelty raidoiksi ja kuvioiksi.
Ohje on taas sieltä täältä sovellettu,
joten valitettavasti en voi antaa teille linkkiä tai vinkkiä sen äärelle.

Kakun on tietenkin leiponut tyttäreni ja minun tehtäväkseni jäi kuvien ottaminen
pimeänä iltana keittiön lampun valossa.
Ihan ei leivonnainen pääse kuvissa arvoonsa,
mutta ehkä näistäkin kuvista voitte ulkonäön lisäksi arvailla makua ja rakennetta😊


Makeaa viikonloppua sinulle 😊


keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Viime hetken lahjasukat


Vaikka mennyt joulu on jo kaukana takanapäin, ajatus palaa siihen usein.
Koska käsityörintamalla ei itselläni ole nyt uutta valmistunut,
kerron vielä lahjasukista, jotka valmistuivat juuri ennen joulua. 


Joskus käy niin, että sitä ei oikein osaa luottaa itseensä. 
Näin oli itselläni, kun mietin, voinko/viitsinkö neuloa iäkkäille appivanhemmilleni villasukat joululahjaksi. 
Anoppi on nimittäin itse erittäin osaava käsityöihminen, 
mutta viime vuosina neulominen on jo jäänyt hyvin vähälle. 
Lopulta joulua edeltävänä viikonloppuna päädyin siihen, että teen nyt ainakin anopille 
olosukat, joita voisi käyttää myös öisin.


Lanka on Dropsin pehmeää merinovillaa Drops Merino Extra Fine 
ja siitä joku vaaleanpunaisen sävy. 
Silmukoita on 48 neulottuna 3,5 koivupuikoilla. 
Lanka on joustavan oloista ja koska käsialani on aika löysä, 
sukista tuli melko joustavat. Se on kuitenkin tässä tapauksessa vain hyvä, 
sillä en ollut ihan varma oikeasta koosta ja toisaalta tarkoitus oli, 
että sukkia on mukava käyttää tosiaan esimerkiksi yöllä. 


Kuten huomaatte, malli on sama kuin aiemminkin tekemissäni lahjasukissa.
Pääset niitä kurkistamaan täältä ja täältä. 
Tykkään tästä mallista itse nykyään tosi kovasti ja koska se on tuttu, 
neulominen on joutuisaa 😊


Koska sain anopin sukat valmiiksi pari päivää ennen joulua, 
ajattelin, että ehdin tehdä myös apelle perussukat lahjaksi.


Vähän tuli kiire, kun aloittelin näitä aatonaattoa edeltävä yönä.
Varsinainen neulontaurakka oli aatonaattona autossa, kun ajoimme mummoloihin joulun viettoon halki Suomen. 
Puoliso ajoi ja minä neuloin useamman tunnin. Enpä ole ennen autossa neulonutkaan.
Viimeiset kierrokset ja kavennukset tein sitten jouluaattona ja sukat valmistuivat juuri ennen joulurauhan julistusta. 
Vähän meni viime tippaan, mutta valmista tuli. Se on pääasia.
Kuviakin muistin puhelimella ottaa juuri ennen paketoimista.


Sukat on neulottu Novita 7 Veljestä -langasta 3,5 puikoilla. 
Väreinä tummanharmaa, vaaleanharmaa ja valkoinen. 
Malli on täysin perussukan ohjeen mukainen muuten, mutta muokkasin silmukoiden määrää. 
Varressa on 56 silmukkaa ja kavennusten jälkeen 52 silmukkaa. 
Sukat ovat kooltaan n. 44-45.
Nyt ovat appivanhemmatkin saaneet lahjasukat.
Toivottavasti ne lämmittävät molempien jalkoja. 
Itselle niistä tuli ainakin hyvä mieli. 


Onnellisia tammikuisia päiviä Sinulle!




keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Lahjaksi saatu Onnen kukka



Sain hienon ja mieltä lämmittävän joululahjan,
jonka nimesin Onnen kukaksi.
Haluan jakaa sen teidänkin kanssanne näin alkaneen vuoden kunniaksi.


 Tytär rakastaa joulua ja nauttii lahjojen hankkimisesta ja tekemisestä. 
Sain häneltä joululahjaksi mm. upeasti sommitellun ja loppuun asti mietityn kuvakirjan 
itsestäni ja itselleni rakkaista ihmisistä ja asioista. 
Sen lisäksi hän oli virkannut itse tämän todella kauniin pannunalusen,
josta halusin laittaa kuvia teidänkin nähtäväksenne näin joulun jälkeen,
sillä se tuo hyvän mielen sekä muodollaan että väreillään.


Pannunalunen on virkattu Novitan 7 Veljestä -langasta ja hänen mukaansa se oli helppo tehdä. 
Ohje lienee löytynyt joltakin nettisivulta, mutta tarkemmin en sitä tiedä. 
Tuolla mallilla voisi kyllä yrittää itsekin tehdä vastaavia, 
joten aion selvittää ohjeen ja jossain vaiheessa virkata tälle "joulukukalle" kavereita.


Nyt toivottelen sinulle onnea ja iloa uuteen vuoteen💗
Tulkoon siitä hyvä vuosi meille kaikille. 


maanantai 23. joulukuuta 2019

Hyvää ja herkullista Joulua!




Vaikka emme vietä joulua kotona, vaan mummolassa ihan toisella puolella maata, 
on mukava laittaa kotiinkin joulua.
Yleensä meillä jo hyvissä ajoin syksyn pimetessä sytytetään valosarjoja ja poltellaan kynttilöitä.
Joulukuusikin pääsee paikalleen heti joulukuun alussa.


Myös erilaiset suolaiset ja makeat leivonnaiset kuuluvat meillä paitsi itse jouluun, 
myös joulun odotukseen. 
Tytär leipoi itsenäisyyspäiväksi näitä sinivalkoisella kuorrutuksella olevia vadelmaisia Aleksanterinleivoksia. 
Kuten esikuvansa, ne olivat hyvin makeita,
mutta sopivan kokoisina kerta-annoksia juuri sopivia itsenäisyyspäivän kahvihetkiin.

Itsenäisyyspäivän leivokset


Itse tehdyt sämpylät ovat kyllä parasta, mitä tiedän.
Näillä kuusen muodossa paistetuilla sämpylöillä on itse tehdystä maustevoista tehty sydän.
Puolet sämpylöistä oli saanut sisäänsä punaisella chilillä maustetun voin ja
toinen puoli basilikalla ja valkosipulilla maustetun voin.
Kumpaakaan ei ollut liikaa,
vaan ne antoivat kivan lisäsäväyksen muuten herkullisiin, rouheisiin sämpylöihin.


Maustevoita jäi vielä jäljelle, joten se odottaa pakastimessa seuraavaa sämpylätaikinaa 😊


Joulun lähestyessä on tullut leivottua pipareita ja torttujakin, mutta niitä ei ole tullut vangittua valokuviin.
Sen sijaan kuvattua tuli näitä isompitöisiä herkkuja.

Daim-juustokakku

Neljännen adventtisunnuntain ja alkaneen joululoman kunniaksi 
tytär leipoi Daim-juustokakun, joka sai lisämakua ja makeutta pinnalle keitetystä kinuskista ja
reunoja koristavista karkeista. Pohja on tehty rouhitusta Daimista. 
Reunan karkkeina on valmiista fudgesta ja Budapest-konvehdeista leikattuja palasia, 
tummasuklaarouhetta ja itse tehdystä suklaa-kermafudgesta tehtyjä paloja.



Kakku oli tahmean makeaa ja todella hyvää.
Juuri sellaista, josta kaltaiseni makean ystävä tosiaan tykkää.



Joulun tienoilla tulee herkuteltua normaalia enemmän,
mutta sallittakoon se. Ehtiihän sitä palautua ruotuun, jos haluaa ja on tarvetta sitten vuoden vaihteen jälkeen.
Kohta päivät alkavat taas pidentyä ja menemme kohti kevättä ja valoa.
Sitä ennen on aika rentoutua ja nauttia joulun ajasta ja vuoden vaihtumisen juhlasta
 kukin tavallamme ja tahoillamme.
Muistetaan kuitenkin rauhoittua ja nauttia hetkistä 💗


Hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa ! 

perjantai 20. joulukuuta 2019

Joulun tunnelmaa etsimässä



Joulu on jo ovella.
Olen aina tykännyt joulusta ja sen lähestymisen kutkuttavan odottavasta tunnelmasta.
Nyt joulun lähestyessä kuitenkin mietin, miten tavoitankaan joulumielen.
Mennyt syksy on ollut työrintamalla yksi kiireisempiä ja haastavampia,
vaikka monenmoista olen vuosien varrella jo nähnytkin. 
Mukaan mahtuu niitä suuria kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia ja sen miettimistä, 
mihin itse pystyy ja mitä jaksaa, missä kulkevat omat kiinnostuksen ja toisaalta jaksamisen rajat,
kun itseä viedään kuvioista toisiin. 
Toisaalta taustalla on kuitenkin tieto siitä, että toistaiseksi itselläni asiat ovat hyvin.
Ovat ne olleet huomattavasti huonomminkin, joten osaan olla kiitollinen.


Tämän joulun joulumieli löytyy pienistä asioista. 
Kuusi on koristeltu hyvissä ajoin ja huolimatta siitä, että kotona uuden
koiranpennun takia ei ole mattoja ja lattia lainehtii vähintäänkin koiran leluista 😊,
kynttilät ja jouluvalot saavat vapaa-ajalla rauhoittumaan itse kunkin.
Kauneimpia joululauluja kävimme myös laulamassa pari iltaa sitten. 
Vaikka vanhassa kivikirkossa oli tupaten täyttä,
saivat korkealle holvikattoon kajahtavat sävelet herkistymään ja osaltaan löytämään 
sen olennaisen joulun sanomasta.

Joulukalenteri
Pieniä paketteja on tullut hankittua, tytär on sulkeutunut huoneeseensa salaperäisenä paketointitarvikkeiden kera monena iltana. 
Jouluihminen kun on, hän nauttii täysin siemauksin 💗
Hänen viime jouluksi minulle tekemästään joulukalenterista on löytynyt kauniita koristeita,
kuten yllä olevissa kuvissa  olevat tontun kelkka ja Joulun taikaa -koriste sekä monia makeita suklaakonvehteja, 
joilla heti aamusta on saanut suun makeaksi.
Tuo kyseinen joulukalenteri on kyllä hurmaava. 
Jos haluat käydä kurkkaamassa vuosi sitten siitä tekemääni postausta, pääset siihen tästä linkistä. 


Aikaa ei ole oikein ollut käsitöille,
joten nämäkin itselle tulossa olleet joulusukat ovat vielä kesken.
Jouluviikko on onneksi lomaa ja ehkäpä nämä valmistuvat vuoden loppuun mennessä 😏


 Mukavia joulun aluspäiviä sinulle!



torstai 12. joulukuuta 2019

Parit lahjasukat


Miesten villasukat 

Olen oppinut antamaan lahjaksi villasukkia! 
Joululahjasukista vastaa meidän perheessämme pääasiassa äitini, 
joten en ole ns. astunut hänen tontilleen siinä suhteessa. 
Olen siis neulonut joululahjaksi vain yhdet villasukat ja niistä tässä kuvat.
Lankana on valko-harmaa-musta Novitan 7 Veljestä Korpi Louhikko-värisenä.
Lopputulos ei värien asettumisen suhteen oikein vastannut ennakko-odotuksia, 
sillä ihan näin epämääräistä kuviota en kuitenkaan osannut odottaa. 

Nämä sukat ovat kokoa 45 ja menevät iäkkäälle yksinäiselle enolleni, 
jolle neuloin viime jouluksi sinisävyiset villasukat 
valmiiksi raidoitetusta Novitan seiskaveikasta. Linkki niihin sukkiin on tässä.
Hän ilahtui viime vuotisista sukista todella kovasti, 
joten toivon, että myös nämä hieman aiempaa lyhytvartisempina neulotut sukat 
tuovat yhtä hyvän mielen. 


Toiset loppuvuoden lahjasukat sai muistoksi 50 ikävuoden rajapyykistä
hyvä ja pitkäaikainen työkaverini, jonka kanssa tapaamme todella harvoin, 
vaikka samassa organisaatiossa edelleen työskentelemmekin. 


Synttärisankari tykkää syvän violetista väristä.
Ilahduin, kun löysin kyseistä väriä Dropsin Merino Extra Fine -langoista. 
Harmaana päivänä otetuissa kuviessa väri ei oikein kunnolla toistu, 
mutta aavistuksen oikeasta se kuitenkin antaa.  


Neuloin viime kesänä toiselle työkaverilleni myös 50-vuotislahjaksi 
samanlaiset pitsivartiset sukat valkoisena. Pääset kurkistamaan niitä täältä.
Koska olen tykästynyt tähän itse kehittelemääni malliin kovasti, 
ajattelin, että teen nämäkin olosukat samalla mallilla. 
Lanka on pehmeää ja mielestäni oikein hyvin olosuksiksi sopivaa 😊


Tätä kirjoittaessani molemmat sukat ovat jo päätyneet uusille omistajilleen. 
Toivottavasti ne pitävät saajiensa jalat lämpiminä ja lämmittävät myös mieltä.

Olosukat lahjaksi


Lämpöisiä hetkiä sinunkin joulukuuhusi 💗