Ympyrä sulkeutuu. Näin voisi kuvata ajatuksiani, kun tässä talven aikana olen miettinyt, mitä muuta vastapainoa päivätyölle keksisin kuin käsityöt. Lankavarastoa olen kasvattanut sen pienennyskuurista huolimatta, mutta valmista tulee tuskastuttavan hitaasti. Sen sijaan, että toimettomina hetkinä olisin tarttunut puikkoihin tai virkkuukoukkuun tai olisin avannut bloggerin tai vaikka ottanut esille imurin tai mopin saati lähetynyt lenkille, olen "puolitajuttomana" tuijottanut instagramin vesiväri- ja akryylimaalausvideoita. Siis kyllä, maalausvideoita.
Olen joskus nuorena harrastanut vähän piirtämistä ja maalannut vielä vähemmän vesiväreilläkin. Mutta piirtäminen on ollut noista kahdesta se vahvempi, mutta se jäi töiden, pikkulapsiarjen ja muun elämän tieltä. Sitten tulivat käsityöt. Sitten alkoivat kiinnostaa ohuet tussit ja niillä piirtäminen ja nyt näyttää siltä, että on vesivärien vuoro. Nyt on siis hankittuna harjoitteluun liian laadukasta paperia, perusvärit ja perussiveltimet. Ymmärsin sentään olla heti alkuun laittamasta rahaa kiinni hienoihin siveltimiin. Voin siis laittaa siveltiminen syyksi, kun maalaustulos ei vastaa odotuksia 😂
Seuraavaksi mietin sitten viikkoja, miten voittaa ns. valkoisen kankaan - tai tässä tapauksessa valkoisen paperin - syndrooma ja uskaltaa aloittaa. Aloittaminen on helpompaa, kun voi yrittää kopioida muiden tekemisiä ja tehdä pienesti eli pienelle paperille pieniä juttuja. Yllättävän hankalaa se olikin - eivät värit, pensselit ja muodot totelleetkaan hapuilevia otteita ja arkaa maalaajaa - yllätys, yllätys. Tai eihän se mikään yllätys tietysti ollut, mutta tiedätte varmasti tunteen, että kun ajatuksissaan näkee, millaisen haluaisi tehdä, mutta taidot ja tekniikka eivät vaan riitä, niin harmittaahan se. Tuli mieleeni mummoni vanhan kansan sanat, että ei kukaan ole seppä syntyissään. Kaipa se niin on, että harjoitus tekee mestarin tai ainakin saa huomaamaan, että harjoittelija tarvitsee lisää harjoitusta - eikä kaikista tuli seppiä sen enempää kuin seppämestareitakaan😊
No, ehkä sillä voi lohduttautua, että omaksi iloksi ja pään tyhjennykseksi näitä teen ja "maalaukset" ovat ensimmäiset noin kolmeenkymmeneen vuoteen. Apuna näiden ideoinnissa ovat olleet instagramin akvarelliaiheiset lyhytvideot ja kaikki syntyivät yhdellä istumalla keittiön pöydän ääressä 😊Töitä analysoidessani tajuan, että niihin pitäisi saada lisää kerroksellisuutta, sävyjä ja sitä kautta syvyyttä. Niiden kohdilleen saaminen vaatii värien sekoittamiseen panostamista, muotojen hahmottamista ja sivellintekniikan opettelua.
Mietin pitkään, laitanko näitä kuvia tänne, mutta totesin, että voisi olla välillä kiva laittaa muutakin kuin neulonta- tai virkkausjuttuja, joten paljastetaan sitten koko kuvio. Akvarelliharjoittelu jatkuu jossain vaiheessa, ehkä myöhemmin keväällä tai kesällä, kunhan olen "toipunut" tästä kerrasta. Ja katsonut lisää videoita ja miettinyt ylipäätään, mitä ja millä eri tekniikalla voisi olla järkevin kokeilla. Nyt tein kahteen pieneen lehtiöön, mutta tuo A4-kokoinen lehtiö on vielä aloittamatta. Se vaatiikin siten vähän enemmän rohkeutta😊 Sitä keräillessä...
Kiitos, että esittelit maalaustyösi meillekin. Jo käsityökuviasi katsellessa huomaa, kuinka sinulla on esteettistä silmää.
VastaaPoistaToivottavasti rohkeutesi lisääntyy. Jatka vain, uskon sen kannattavan.
Kyllä nuo hyvältä näyttävät! Kannattaa jatkaa maalaamista jos vaan itsestäsi siltä tuntuu.
VastaaPoistaAikoinaan harrastin kalligrafiaa mutta sitten lopetin juuri tuohon syyhyn mitä mainitsit. Käsi ei enää tehnyt sitä mitä mielessäni olin nähnyt. Jatkoin tilkkutöillä;)
Ihastuttavia töitä ja oi että noita ihania siveltimiä ja värejä. Varmasti ihanaa maalata kunnon välineillä.
VastaaPoistaIhmettelen joskus, miksi lapsille myydään muovisia pensseleitä ja värinappeja, joista ei väriä lähde. Moni pieni maalarin alku tympääntyy harrastukseen huonojen pensseleiden ja värien vuoksi .
Varmaan kiva aloittaa taas uutta juttua tai lämmitellä sitä vanhaa. Sinulla on selvästi taitoa, kunhan saat puserrettua sen itsestäsi ulos. Onnea ja täyttä intoa seuraaviin maalauksiin! Ja hyvää vappua myös 😃
VastaaPoistaIhania ja sinunnäköisiä ovat maalauksesi. Hassu sattuma, kun minäkin mietin, mitä rupeaisin harrastamaan. Piirtäminen alkoi kiinnostaa. En osaa piirtää, mutta ei kait sen väliä. Piirtämistä ajattelin, koska voisin pitää aina mukana pientä lehtiötä ja kynää ja kokeilla piirtää jotain matkan varrelta. Katsotaan kehkeytyykö ajatus ihan teoiksi.
VastaaPoista