lauantai 1. lokakuuta 2022

Eläinvauvasukkia

 


Joskus innostuin neulomaan sinikettusukat noin muutaman vuoden ikäisen kokoa.

 Ne odottavat edelleen käyttäjäänsä, 

kun ei ollut käyttäjää lähistöllä ja omat lapseni olivat kasvaneet isoiksi ja 

koska värit olivat ns. poikavärit, eivätkä siis oikein soveltuneet lähisuvun pikkutytöille.

Sinällään omasta mielestäni ns. tyttö- ja poikavärien ei tarvitse antaa vaikuttaa, 

mutta varsinkin pienten lasten kohdalla sekä valmiiden vaatteiden että myös itse tehtyjen osalta 

värikoodit vaikuttavan istuvan sitkeässä. Mutta eihän se toki haittaa. 

Ainakaan minua hempeiden värien ystävää.

Siis yksien sinikettusukkien tuomalla kokemuksella ajattelin kuluttaa yhä liian isoa ohuiden merinovillalankojen varastoani

 ja neuloa muutamat eläinvauvasukat. Kuvissa näette tuon aivoituksen tuotokset; 

kolmet parit eläinvauvasukkia 🐾🤍


Vauvan eläinsukat


Harmaat ovat mielestäni pesukarhusukat, 


vaaleansiniset kettusukat


ja vaaleanpunaisten ajattelin olevan kisusukat, vaikka taitavatkin muistuttaa enemmän hiirtä :)


Ohjeitakin olen tehnyt. Pesukarhusukkien ohje on valmiina, 

mutta kisu- ja kettusukkien ohje vielä viimeistelyvaiheessa. 

Viimeistelen ne, kunhan saan aikaiseksi. Nyt on ollut oikea neulontavimma. 

Siis sellainen lähes pakonomainen tunne saada valmista aikaiseksi. 

Olen tehnyt useita myssyjä ja muutamia vauvan unileluja ja helistimiä,  sukista puhumattakaan.





Vaaleanpunaisissa ja -sinisissä on ns.junasukkien mallia mukaeleva joustava ja hyvin istuva varsi.

Kaikki sukat ovat noin kokoa 16-18 eli ihan pienen ihmisen jalkaan. 

Itse ajattelen, että tällaiset voisivat olla aika kivoja vauvalahjoja.

Kävisivät sellaisina koti- tai kyläilysukkina, kun jalkaan ei tarvitsisi laittaa kenkää, tossua tms.






Lankana on Drops Baby Merino ja silmukoita varressa 36.

Korvat on virkattu ja ommeltu paikoilleen. Melkoinen näprääminen näiden viimeistelyssä kyllä oli ja haasteena saada ilme mieleiseksi. 

Viikset elävöittäisivät kaikkien näiden, varsinkin kissanpentujen kasvoja, 

mutta en oikein saanut toteutuksesta mieleistä, joten jätin viikset tekemättä :)

Mitä mieltä olet? Viikset, vai pärjäävätkö ilman :)



Nyt on vaihteeksi sellainen olotila, että pitäisi keksiä jotain uutta, tai ainakin jotain erilaista elämään. 

Maailman tilanne on mitä on ja kaikki kallistuu koko ajan huimasti.

Niinpä joku vuosi sitten omaksi pyöreiden synttäreiden lahjakseni suunniteltu ja koronan vuoksi lykkääntynyt matka on lykkääntynyt edelleen. 

No, ei se ole iso asia, kun muutenkaan ei paljoa reissata, mutta tämä olisi ollut kiva tehdä.

 Joskus sitten. 

Arki toistuu samanlaisena. Silloin tällöin on jokunen työmatka, mutta muuten teen pääasiassa etätöitä.

Kun päivät pitkät katselee samoja nurkkia, alkaa väistämättä miettiä, millaista "pientä pintaremonttia" missäkin kohtaa pitäisi tehdä. 

Ja tekemistä kyllä riittäisi edelleen, vaikka yksi huone keväällä siistittiinkin:)

Ehkä sitten talven mittaan :)




Että siis tällaista näpertelyä tällä kertaa :)


Mukavaa alkanutta lokakuuta!

T. Satu



23 kommenttia:

  1. Todella ihania! Minä voisin neuloa tuollaiset pesukarhusukat meidän nuorimmaiselle lapsenlapselle nyt 10 kk. Oletko julkaissut ohjeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Ohjetta en ole julkaissut, mutta minulla on noiden tässä näkyvien sukkien ohje itselläni valmiina, Isompana eli 10 kk kokoiselle en ole mitoittanut. Jos kuitenkin tämä ohje käy ja haluat sitä esim. itse muokata, voin sen sinulle laittaa vaikkapa spostilla :)🤍

      Poista
    2. Kiitos. Tosiaan melkein 1 vuotiaalle tekisin, mutta pääasia on tuo kasvojen kohta, muutenhan se on muokattavissa eli laittaa vaan enemmän silmukoita ja tekee teräosasta pidemmän. Jos viitsit niin laita osoitteeseen soili piste pejak at gmail piste com.

      Poista
    3. Hei, laitoin sinulle ohjeen sähköpostilla :)

      Poista
  2. Jopas on veikeitä sukkia! Saanko kopsata mallejasi? Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Kyllähän näitä kopsata saa :) Taitavat olla nämä netissä julkaistut aina vähän kuin vapaata riistaa ;) Mutta kiva olisi, jos laittaisit vaikka linkin tähän blogiin, jos kuvia julkaiset instassa, facebooksissa tai blogissa 😊💗

      Poista
  3. Pieniä suloisuuksia! Tykkään eniten noista pesukarhuista. Aiemmat unikaveritkin on tosi söpöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Pesukarhut ovat ehkä tosiaa ilmeikkäimmät 🤍🤍

      Poista
  4. Minusta ei tarvitse viiksiä. Todella söpöjä ja menevät just hyvin vauvalahjoiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 🤍Kaunis kiitos. Olen itse asiassa samaa mieltä, että viiksiä en viitsi enää väkrätä 😊

      Poista
  5. Suloisia eläinaiheisia villasukkia. Nuo kettusukat olen neulonut itsekin lapsenlapselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Kettusukat ovatkin ehkä ne yleisimmät ja mielestäni tosi söpöt🤍

      Poista
  6. Voi suloisuutta.... minäkin rakastan kutoa juuri eläin- , peikko- ym. aiheisia sukkia, mutta ne eivät ole lainkaan noin suloisia koossa 40!!
    Pesukarhut multa puuttuukin... kunhan joskus saan nuo tipuni valmiiksi - niin sitten....
    Lokoisaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Ja totta, ihan yhtä suloisia eivät koon 40 tai 45 sukat ole, mutta veikeitä kuitenkin 😊 Lokoisaa lokakuuta sinullekin🧡

      Poista
  7. Ihanan hellyttäviä töppösiä pienokaisille.❤︎

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.