torstai 26. marraskuuta 2020

Luottoherkku


Kotoisan kahvipöydän luottoherkku ovat itse tehdyt juustosarvet.

Aina pöydässä ei tarvitse olla makeaa olipa kysymys sitten

aamu-, päivä- tai iltakahvihetkestä.

Tai vaikkapa työpäivän katkaisevasta välipalasta.

Itse asiassa näin aikuisiällä suolaiset kahvileivät maistuvatkin parhaiten.

Nuorena ihmettelin aina aikuisia, jotka mieluummin söivät voileipäkakkua 

kuin täytekkakkua. Kuinka kukaan nyt voisi täytekakkua vastustaa?!

Itse rakastan edelleen kyllä täytekakkuja, 

siitä ei pääse mihinkään 😊,

mutta silti suolaiset piirakat, pasteijat, sarvet jne. ovat ihan yhtä hyviä.



Joskus vuosia, vuosia sitten kotiin mainospostissa tulleessa silloisen Valintatalon

pääsiäisen ruokamainosvihkosessa oli yksinkertaisten juustosarvien ohje. 

Otin ohjeen talteen ja siitä asti olen säännöllisen epäsäännöllisesti sen mukaan sarvia tehnyt. 

Sarvien salaisuutena on taikinan sisään lehtitaikinmaisesti kaulittava 

Koskenlaskija-juusto.

Perustaikinan teen aina ohjeen mukaan, sillä en osaa leipoessa sävelttää omiani,

mutta loppuvaiheessa voi sitten jo käyttää mielikuvitusta. 

Yleensä teen taikinan kaksinkertaisena, koska samallahan sitä tekee vähän enemmän, 

kun kerran aloittaa.

Näitä kun voi oikein hyvin pakastaa ja sitten lämmittää sen, mitä kerralla tarvitsee.

Usein teen toisen puolen taikinasta pelkkinä juustosarvina ja toiseen puoleen laitan täytteeksi 

vaihtelevasti kinkkua, sipulia, paprikaa, yrttimaustetta, juustoa yms.



Tässäpä alkuperäinen ohje, jossa mukana myös omia kommenttejani:


KOSKENLASKIJAN JUUSTOSARVET


0,5 dl vettä tai maitoa

1 pala hiivaa tai kuivahiivaa pakkauksen ohjeen mukaan

1 tl suolaa

n. 1 litra vehnäjauhoja

1 pkt (250g) Koskenlaskija-juustoa


Voiteluun 1 kananmuna

Pinnalle 1 pss juustoraastetta (Emmental), alkuperäisessä ohjeessa ’Fontal’-juusto

Liota hiiva ja suola lämpimään nesteeseen. Lisää vehnäjauhot ja alusta taikinaksi. Kauli taikinasta jauhotetulla alustalla suorakaiteen muotoinen levy. Leikkaa huoneenlämmössä pehmennyt Koskenlaskija-juusto viipaleiksi ja peitä viipaleilla noin puolet taikinalevystä. Käännä toinen puoli taikinalevystä juusto-osion päälle ja kauli jälleen suorakaiteen muotoiseksi. Käännä taikina kolminkerroin ja kauli jälleen suorakaiteeksi.

(Oma lisäys ohjeeseen: Jos näyttää, että juustoviipaleet eivät ole hyvin levinneet taikinakerrosten väliin, käännä taikina vielä kertaalleen kaksinkerroin ja kaulitse)

Jaa sitten takina kahteen osaan. Kauli sitten toinen osa suorakaiteen muotoiseksi n. 3-4 mm vahvuiseksi levyksi. Leikkaa levy pitkittäin kahtia. Leikkaa taikinalevyt kolmioiksi ja pyöräytä kolmiot leveästä päästä alkaen sarviksi.

Toimi toisen taikinaosan kanssa samoin.

Laita sarvet leivinpaperoidulle uunipellille, peitä leivinliinalla ja anna kohota lämpimässä.

Voitele kohonneet sarvet kananmunalla ja ripottele pinnalle juustoraasteta.

Paista 200 C n. 15 min.


Täytteeksi voi laittaa oman mielen mukaan pieniksi kuutioiksi paloiteltua palvikinkkua tai -kalkkunaa, paistettua jauhelihaa, kasvissekoitusta tms. Lisäksi sitten kuullotettua sipulia ja paprikaa mielen mukaan sekä Emmental-juustoa.

Ja lopuksi kaikkein tärkein; nauti!



Mukavaa marraskuun loppua Sinulle ja rauhallista alkavaa adventin aikaa! 





13 kommenttia:

  1. Herkullisilta näyttävät juustosarvet.

    VastaaPoista
  2. Kuullostaa hyvältä.
    Mukavaa marraskuun loppua!

    VastaaPoista
  3. Herkullisia.juustosarvet!
    Minulla onkin aikaa kun olen viimeksi tehnyt,,tuli nuo pelliset suolas-piirakat.Mutta juustosarvia ei voita mikään!!!
    Pitääkin joulusuolasiksi tehdä,eikä aina niitä pasteijoita!:))
    Kiitos ! Satu! 🧡
    Samoin Sinulle ihanaa ,herkullista ja tunnelmallista Adventin aikaa! 🤍🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä ovat kyllä hyviä ja täytteillä saa halutessaan vaihtelua 🤍 Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle 🤍

      Poista
  4. Siitä on kauan kun olen noita tehnyt mutta uskon että herkullisia, näyttävät ihan syötävän hyviltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua ovat :) Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä 🤍

      Poista
  5. Herkullisen näköisiä! Nam!
    Juustosarvia on tullut joskus tehtyä, mutta siitä onkin jo aikaa.

    Mukavaa ensimmäistä adventtia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä hyviä:) Mukavaa joulukuun alkua sinulle 🤍

      Poista
  6. Herkullisen näköisiä. Minäkin teen aina silloin tällöin juustosarvia. Mukavaa joulukuun alkua :)

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.