keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Kettuhuivit


Hymy vangitsee ja vapauttaa.
Hymy synnyttää iloa ja lämpöä ihmisten välille.
Itselleenkin voi hymyillä, sisäänpäin hykerrellen tai 
päin naamaa peilin edessä, koska olen ja olet lämpimän, joskus ilkikurisenkin hymyn ansainnut.



Ilo syntyy usein pienistä asioista ja voi muuttua isoksi ja pulppuavaksi nauruksi.


Lapsille ja lapsenmielisille on kiva neuloa veikeitä neuleita. 
Yksi esimerkki tällaisista ovat nämä kettuhuivit.
Ne keräävät katseita, tuovat hymyn huulille.
Ne myös lämmittävät ja antavat jutunjuurta, 
jos puheenaiheet meinaavat kohdatessa loppua ennen vauhtiin pääsemistä. 
Innostavat tarinoimaan ja vapauttavat ehkä nauramaankin.


Ketunpoikaset temmeltävät keväällä iloisesti ja syksyn tullen ne ovat jo vakavoituneet 
seuraamaan maailman menoa kannon nokasta ja kiven takaa.


Pintereistä selaillessani löysin kivan näköisiä lasten kaulahuiveja
ja päätin kuvien innoittamana neuloa oman versioni eläinaiheisista huiveista.
Ensimmäisenä valmistui tummasta siniharmaasta villaa ja puuvillaa sisältävästä 
Novitan wool cotton - langasta neulottu kettu
ja seuraavaksi samalla mallilla merinovillaisesta Novitan baby wool - langasta sille vaaleanpunainen kaveri. 
Ketun kasvot vaativat vähän enemmän miettimistä ja työstämistä,
mutta muuten aina oikein neuleena toteutettava huivi toimii kivana ja nopeana välityönä 
esimerkiksi telkkaria katsellessa.
Tosin näillä langoilla neuloessa epätasaisuudet tulevat todella hyvin näkyviin, joten liian huoleton ei kannata olla.


Tämän kaksikon huivit ovat suhteellisen kapeat,
joten leuan ja poskien lämmittäjäksi näistä ei pakkasilla ole,
mutta huivit toimivat silti kivana syysasusteena ja kaulan lämmikkeenä. 
Lankoja ja yksityiskohtia vaihtelemalla saa luotua monenmoista eläintä.
Mielikuvitus vaan on rajana, sillä mahtuuhan satumetsään monenväristä ja näköistä otusta.

Kettuhuivi

Eihän sinikettu pelkästään kivillä viihtynyt, 
vaan pääsi kuvattavaksi myös terassille syksyn merkkien kera.


Satumaisen kauniita syyspäiviä sinulle💛







32 kommenttia:

  1. Ihania! Noita on pakko kokeilla itsekin, jos saa apinoida?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilman muuta saa apinoida, niin olen tehnyt itsekin:)

      Poista
  2. Voi kuinka suloisia puikoiltasi on valmistunut 💚💚💚

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään näistä kyllä itsekin. Tuolla on kuvausta odottamassa niille myös pari pörröisempää kaveria:)

      Poista
  4. Ihania! Käsityölehdessä oli joskus muinoin ommeltu samantapaisia huiveja, mutta puikoilla syntyy yhtä kivaa jälkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ommeltuja versioita en ole nähnytkään:)

      Poista
  5. Ihana postaus ja vallan mainioita satumetsän kettuja❣️😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kettuja on nyt muutenkin liikkeellä; eilen päivällä meidän etupihalla jolkotteli nuori kettu ja pysähtyi ajoväylälle kylkeään rapsuttamaan :) Ja ihan kaupunkialueella asutaan.

      Poista
  6. Niin veikeät huivit, näitä on ilo käyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä tuovat naurunrypyille syvyyttä:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Tällaiset hyvän tuulen huivit ovat välillä paikallaan:)

      Poista
  8. Ihana postaus!😍 sai hyvälle mielelle. Ja todella kivat kettuhuivit!👌🏻🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvän mielen tavoite on siis saavutettu:) Kivaa alkavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Veikeät, hyväntuulen huivit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä saavat kyllä hyvälle tuulelle:) Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. kauniita!,
    minä voisin kietaista tuollaisen kaunottaren kaulaani:)
    mukavia syyspäiviä!,Sinulle! Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän isompana kun tekee, niin ihan hyvin voi aikuinenkin pitää:) Mukavia syyspäiviä sinulle!

      Poista
  11. Kiitos! Kyllä kannattaa kokeilla, vaihtelu on kivaa;)

    VastaaPoista
  12. Voi miten nättejä, näistä tulee sateisenakin aamuna hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvän mielen kettujahan nämä tosiaan ovat!

      Poista
  13. Oi että, onpa ihania. Pitäisi itsekin tehdä näitä, kun ehtisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan näissä väkertäminen, että valmiiksi saa, mutta aika nopeasti nuo kyllä tulevat :)

      Poista
  14. Aivan ihania! Olisiko näistä mahdollista saada ohjetta? T. aloitteleva neuloja, jonka raskaushormonit pakottavat neulomaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kauniista sanoistasi! Valitettavasti näihin ei ole ohjetta, enkä ole sellaista myöskään itse kirjoittanut ja en muista näiden silmukkamääriäkään. Olen hakenut mallikuvia Pinterestistä ja siellä on jotain samantyyppisten mittamallejakin. Luulen, että silmämääräisellä kokeilullakin ja kuvista silmukoita laskemalla pääset jo aika pitkälle :)
      Ihanaa odotusaikaa sinulle!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.