Vuosien varrelta

Käsityöt ovat olleet minulle koko ikäni paitsi harrastus myös tapa saada itse tehtyjä, omien mieltymysten mukaisia neuleita, vaatteita ja kodintekstiilejä. Välillä meni vuosia, että en ottanut neulepuikkoja tai virkkuukoukkua esille. Sinäkin aikana ompelin välillä jotain; verhon käänteitä, sohvatyynyn päällisiä, farkkujen lahkeita ja välillä jonkun yksittäisen vaatekappaleen itselle tai lapsille. Kovin aktiivinen en ollut, mutta silloin tällöin tuli tunne, että piti saada jotain konkreettista aikaan. Lisäksi joissain tapauksissa se oli taloudellisempaa, mutta ennen kaikkea omannäköistä.

Mieleen ovat jääneet tyttären päiväkodin naamiaiset ja kevätjuhlat, joihin piti hyvin nopealla aikataululla, yhdessä - kahdessa illassa saada aikaiseksi prinsessamekko ja intiaaniasu. Aikataulu oli nopea, koska kiireinen äiti ei ollut huomannut asuun liittyvää ohjeistusta ajoissa - kummallakaan kertaa. Valmiit asut olivat siihen aikaan puolestaan huonosti tehtyjä ja laatuunsa nähden julmetun kalliita. Niinpä suuntasin kangaskaupan kautta kotiin ja ompelin yömyöhään, jotta tytär sai juhlia kauniissa vaatteissa. Ja toki äitikin oli tyytyväinen, kun asut saivat kehuja. Harmi vaan, niistä ei ole sellaisia kuvia, joita voisi tähän nyt liittää mukaan.

Seuraavaksi tuli laukkujen ompelun vuoro ja siihen tarkoitukseen varattuja kankaita on vieläkin rutkasti jäljellä. Muutama olkalaukku ja useita yksinkertaisia kangaskasseja tuli tehtyä kirjaston kirjoista kopioitujen kaavojen ja ihan oman päänkin mukaan. Vähitellen aloin kiinnostua trikoo- ja ontelokuteiden virkkaamisesta ja tein useamman pienen maton, lukuisia koreja ja loppumateriaaleista pannunalusia.

Toki neulepuikot ja virkkuukoukut pääsivät takaisin käyttöön jossain vaiheessa matkan varrella ja siinä yhteydessä syntyi lähinnä erilaisia kaulahuiveja itselle ja lapsille myssyjä ja pipoja.

Muutamana viime vuotena on puolestaan ompelu jäänyt taka-alalle ja lähinnä neulominen vienyt mennessään. Toki sekin on kausittaista ja paljon riippuu myös kulloisestakin työtilanteesta, minkä verran ylipäätään käsitöille on aikaa.

Joskus taas tulee pakonomainen tarve tehdä käsillä ja saada jotain konkreettista aikaan. Se toimii vastapainona työlle ja arjelle pakottaen mukavasti keskittymään. Olen lisäksi huomannut, että keskittymiskykyni vaihtelee kulloisenkin elämäntilanteen ja työtilanteen mukaan, mikä ei liene mitenkään yllättävää ja luulenpa, että moni tunnistaa tuon saman myös itsessään.

 Kovin isotöiset ja pitkäkestoiset projektit eivät enää, tai ainakaan juuri nyt, kiinnosta ja ehkä juuri tästä syystä viime aikoina olen  huomannut entistä enemmän tekeväni ihan pieniä neuleita tai virkkauksia. Esimerkiksi juuri vauvan lapaset ja sukat, virkatut hedelmälohkot, lasinaluset yms. ovat nopeita ja mielestäni myös sieviä.

Näiden lisäksi myös kirjoneulelapaset olivat tässä jossain vaiheessa sellaisia, joihin tavallaan jäin koukkuun ja nimenomaan halusin tehdä kuviot itse, vaikka toinen toistaan hienompia malleja onkin vaikka millä mitalla lehdissä, netissä ja upeissa käsityökirjoissa.  Minulle iso osa tekemisen ilosta on kuitenkin nimenomaan ollut, että saa itse ensin suunnitella, laskea ja lopulta toteuttaa. No, toteutus on usein vähän "sinne päin", mutta näillä mennään. Jokainen taitojensa mukaan.