lauantai 6. toukokuuta 2023

Meduusoja ja mustekaloja


Virkkaushimo iski 🤍

Sen innoittamana tässä kevään mittaan on syntynyt joukko suloisia meduusoja ja/tai mustekaloja.

Kaipa näitä voi kutsua meduusoiksi tai mustekaloiksi tai turvalonkeroiksi tai lonkero-otuksiksi.

Mutta, leluja kun ovat, ei tituleeraaminen oikealla termillä liene oleellisinta :) 

Näiden tekemiseen jäin koukkuun ja vasta näitä kuvia ottaessani tajusin, kuinka monta niitä onkaan!

Ei ihme, että mies hieman hymyili vinosti ne nähdessään... Mutta kehui sentään ;)



Lankana suurimmassa osassa on merseroitu puuvilla Drops Muskat sekä parissa yksilössä merseroimaton puuvilla 

Järbo Eko Bomul sekä Järbo Colin, jossa on puuvillan lisäksi reilu kolmasosa pellavaa. Yhden mustekalan siniset lonkerot

 ovat pehmeää Drops Safran puuvillaa, mutta sen pää on em. puuvilla-pellavaa.

Ajattelin ensin, että kokeilen vaan tehdä yhden tai kaksi. Mutta en osannut lopettaa ennen kuin nuo langat loppuivat 

ja kahteen viimeisimpään piti käyttää "värikartasta" poikkeavaa vaaleansinistä ja keskiharmaata Safrania😊


Virkattu mustekala


Näistä osa on aika pieniä, pään korkeus pienimmillä on noin viisi senttiä. 

Kiharoiden lonkeroiden pituus on noin 8-12 cm ja suorempien lonkeroiden pituus venyttämättä noin 15-18 cm. 

Isommat ovat sitten hieman kookkaampia, mutta aika kompaktin kokoisia kaikki kuitenkin.

Jokainen on omanlaisensa yksilö, kuten jokainen meistä muistakin. 



Virkattu vauvan lelu - Meduusa, mustekala

Osa näistä lonkeroisista tulee mahdollisesti myytyä, jokunen päätyy lahjaksi ja

 mahdollisesti jokunen johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen. 

Katsotaan nyt.





Tällaisia virkkauksia tällä kertaa 

🤍

Leppoisaa viikonloppua ja kauniita toukokuisia päiviä Sinulle!


T. Satu









13 kommenttia:

  1. On siinä mustekaloja tai meduusoja poikineen. Pienille keskosille noita on joskus tehty ja vähän isommillekin vauvoille. Kauniita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Nämä toimivat hyvin keskosilla, vauvoilla ja myös muistisairailla 🤍 Toisaalta huomasin, että ajatuksissani itsekin niiden lonkeroita sormillani kieputtelin, vaikka mihinkään em. kohderyhmistä en koe kuuluvani 😊 Eli tulin tulokseen, että stressilelunkin virkaa hoitavat oikein hyvin 🤍

      Poista
  2. Aivan ihanat🤗 Söpöt värit ja voi hyvin kuvitella, että pienet kädet tyykkävät sormeilla kiharoita 🩷💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Nämä tällaiset ovat kyllä yleensä pikkuisten suosiossa 💗Ja huomasin, että kuin huomaamatta itsekin jäin niiden lonkeroita sormeilemaan ajatuksissani 😊

      Poista
  3. Suloinen Lonkeroisten joukkio :) Johonkin kun jää koukkuun, niin sille ei vaan voi mitään :)
    Noita en ole koskaan kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Ja juuri näin se on, että koukkuun tuli jäätyä, ihan kirjaimellisesti😊 Nyt on ollut kevätpuuhien vuoro kotipihalla ja siinä välissä ovat sukkapuikot saaneet hiljakseen töitä. Mutta seuraavat mustekalat ovat jo mietintämyssyssä 😊🤍

      Poista
  4. Voi mieletön, kun ovat ihania!😍😍 Aivan varmasti menevät kuin kuumille kiville, kun myyntiin laitat👍Oikein näen mielessäni miehesi vienon hymyn, kun näki komean meduusakasasi😁Onneksi osaavat kuitenkin kehuakin samalla👌😊t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 😊🤍 Meillä tämä minun nykyinen käsityöintoiluni kirvottaa kyllä välillä vienoja ja välillä vinoja hymyjä, kun lankoja, koukkuja, puikkoja, mittanauha yms. tarpeellista on pitkin ja poikin siellä täällä asuntoa 😂

      Poista
  5. Voi, miten suloisia. Varmaankin suloisimmat mitä näitä virkattuja mustekaloja olen nähnyt (vaikka muutkin ovat olleet kivoja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä tuo "Voi, miten suloisia..." kommenttini tui Anonyymina, vaikka olin kirjautunut jne. No, näitä sattuu, mutta ajattelin ilmoittautua :)

      Poista
    2. Kiitos sekä kommentista että ilmoittautumisesta 😊🤍 Näitä mustekaloja on ollut kyllä tosi kiva tehdä. Seuraavat versiot ovat jo mietintämyssyssä 💛

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.