keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Lomatunnelmissa


Meinasin kirjoittaa otsikkoon ensin "lomafiiliksissä", mutta korjasin sen heti.

Nimittäin kun alkoi itseänikin ärsyttämään sana "fiilis", sillä en voi sietää ns. fingelskaa, 

vaan jos mitenkään mahdollista, yritän käyttää omaa, kaunista kieltämme.

Paljonhan lainasanoja on kieleen kotiutunut ja sehän on kai sitä kielen kehittymistä, että niin tapahtuu. 

Silti omaan korvaani usein kalskahtaa pahalta, kun joka puolella toistellaan "mikä on fiilis". 

Huh, kun kielikorvaan sattuu. 

 No, eipä kai kannattaisi nostattaa tällaisilla asioilla verenpainettaan, 

kun maailmassa on paljon muutakin mietittävää, mutta minkäs sitä ihminen luonteelleen voi. 

Purpattaapaahan ainakin täällä omassa blogissaan ;) 



No niin. Otsikosta aiheeseen. Vielä on muutama päivä kesälomaa jäljellä ja ajattelin, että laitan kuvia, 

millaisissa tunnelmissa loma on mennyt. 

Eli käsitöitä terassilla puolivarjossa  keinussa, kukkien hoitoa ja kuvaamista, välillä rikkaruohojen kitkemistä sekä lyhyitä vierailuja.

Oli meillä muutamat syntymäpäivätkin perheessä tässä kesällä, joten niidenkin kakut on syöty ja kahvit juotu. 

Välissä on tullut otettua muutama lasi viiniäkin lähinnä grillatun ruoan kanssa. Näin kesällä varsinkin valkoviini on suosikkini. 

Tykkään erityisesti Cono Sur Bicicleta Rieslingistä.




Vaikka loma ja kesä on pääasiassa ollut suhteellisen seesteistä aikaa, 

olen välillä kurkkuani myöten täynnä naapurustosta kuuluvaa musiikin jytkettä ja sen yli huutamalla puhuvia ihmisiä. 

Sellaista, mikä tunkee sisälle asuntoon ja mikä estää omalla pihalla ajan viettämisen ja rentoutumisen, silloin kun näillä kaiuttimien omistajilla on "se vaihde" päällä. 

Eli, jos minulta kysytään, ihan liian usein ja ihan liian pitkään kerrallaan.

On todella ärsyttävää, kun ihmiset eivät tunnista vastuutaan ja ymmärrä, 

että kaikilla ei ole samanlainen musiikkimaku ja vaikka olisikin, eivät nämä halua sitä kuunnella iltapäivästä seuraavaan aamuun toisten liian kovaa soittamana.

Ja kyllä, on näistä asioista joskus keskusteltukin, mutta parhaimmillaankin ihmisen muisti on lyhyt ja valikoiva.

Mutta onneksi välillä on ollut useampia päiviä, jolloin itse kukin on saanut pihallaan rentoutua :)



Näissä kuvissa näkyy pätkä pitsisukan vartta. Sukat ovat vieläkin kesken, mutta niillä ei ole kiirettä, 

sillä tulevat omiin jalkoihini ja edellisiäkin, ihan upouusia on vielä odottamassa käyttöönottoa.

Sitten syksymmällä on ehkä näiden valmistumisaika.





Tällaista täältä tällä kertaa :)

Nautitaan kesästä!




9 kommenttia:

  1. Tunsin heti piston sisälläni, kun olen varmaan käyttänyt joskus tuota fiilis -sanaa ;D Minä tykkään sanavenkoilusta, mutta tuo fingelska on kyllä toisinaan ihan liiallista ja kuulostaa puheen seassa kummalliselta.
    Ihanan rauhallista lomatunnelmaa sielläpäin. Naapureiden valinta on melko mahdotonta. Harmi, jos ei yhteiselo aina suju. Kesällä ollaan vielä niin paljon ulkonakin.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊😊 Kyllä tässä on fiilistellyt itse kukin, ei sen puoleen. Että ei kannata tuntea pistoa eikä huonoa omaatuntoa muidenkaan :) Tuota tekstiä kirjoittaessani iski vaan sellainen nipotusolo, joten piti laittaa ajatukset myös kirjalliseen muotoon, vaikka vähän hölmöä olisikin.
      Leppoisaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Käsitöillä ei ole kiire. Kesästä nauttiminen on tärkeämpää. Cono Sur Bicicletta kuuluu minunkin suosikkeihini. Toinen hyvä valkoviini, tai ainakin minun makuuni on Tommasi Pinot Grigio. Oikein ihanaa loppulomaa ja hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että käsityöt ylipäätään ovat sellaisia hyvän mielen juttuja, joiden kanssa ei kannata stressata. Tekee, kun ehtii.
      Ja kiitos loman ja viikonlopun toivouksista :) Mukaaa viikonloppua!

      Poista
  3. Ihanat pitsisukat siellä on tekeillä ja kuvat kutimesta ja kukista ovat herkän kauniita. Naapurien liian kova musiikki on tietysti ärsyttävää.
    Mukavia loppuloman päiviä kuitenkin!

    VastaaPoista
  4. Voih, tuollainen naapurustosta kuuluva möly on niin ärsyttävää! Jokaisen pitäisi saada olla omissa oloissaan rauhassa. Muutoin lomasi kuulostaa oikein lokoisalta. Ja kauniit sukat jälleen kerran tuloillaan <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos 🤍 Ja murteita pitää ehdottomasti käyttää! Itsekin viännän savvoo siitä huolimatta, että "etelässä" asunkin ;)

    VastaaPoista
  6. Heips! Minäkin fiilistelen välillä omalla tavallani😂
    Nauti lomastasi, voi sentään naapuruston möykästä, kun ulkosalla
    kesää tulee paljon vietettyä. Asiasta on hyvä huomauttaa kyllä!
    Ihanat käsityö sinulla tulollaan,kaunis valkoinen pitsikuvio😍
    Nauti kesän iloista,vihreydestä kukkasista,auringosta ja
    sateen ropinasta💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Nautitaan kesästä💗Iloisia kesäpäiviä sinulle!

      Poista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.