tiistai 21. kesäkuuta 2022

Kaunista keskikesää!

 

 

Keskikesän juhla lähestyy.

 Uskomatonta, miten nopeasti tämä alkukesä on mennyt. 

Sää on ollut vaihteleva, mutta onneksi mukaan on mahtunut upeitakin kesäpäiviä.

Ja toki sadekin tekee hyvää ainakin välillä. 

Kesälomakin alkoi juuri. Vähän sen ajankohta on itselleni aikainen, 

kun olen tottuneempi jäämään lomalle heinäkuun puolivälin kieppeillä. 

Mutta hyvähän tämäkin on. Loma on aina lomaa. 

Mitään erikoisia suunnitelmia ei ole. 

Sukuloimassa tulee käytyä ja sitten on pientä puuhastelua kotona; 

maalata pitäisi terassin kaidetta ja sisällä siistiä pari seinää. 

Aika nopeita juttuja siis.

Alkukesän pihatyökiireiden jälkeen on ollut mukava, kun nyt kesäkuussa on töiden jälkeen on voinut istahtaa 

vähäksi aikaa terassin keinuun joko neuleen kanssa tai kuuntelemaan äänikirjaa tai vaan olemaan ihan reporankana.

Välillä olen sitten kierrellyt pihalla nyppimässä rikkaruohoja ja tähtäilemässä

 välillä puhelimen kameralla ja välillä perinteisellä versiolla.

Tässäpä siis muutama kuva kesäkuun otoksista. 

💚




Juhannuksen olemme kotosalla. Ei mitään ihmeellistä ohjelmaa siis, mutta vähän grillailua

 ja kesästä nauttimista satoi tai paistoi :)

Miten sinä vietät juhannuksen aikaa?





Kauniita kesäpäiviä ja leppoisaa Juhannusta!







4 kommenttia:

  1. Hyvää keskikesän juhlaa ja ihanaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hyvää lomaa! Ihanaa, kun ei ole mitään pakollista hommaa. Päiväunet pihakeinussa ovat minun suositukseni :)
    Me tehdään juhannuksena vain vierailuja. Kissoja ei viitsi kuljetella, eikä toisaalta jättää päiväkausiksi kotiinkaan.

    VastaaPoista
  3. Hyvää juhannusta sinullekin! Ihania kuvia olet taasen napsinut🤗🤗

    VastaaPoista
  4. Edellisen kommentin kirjoitti Irkku😅

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.