sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Suolaisen nälkään

 


Tällä hetkellä (lähes) kaikki puhuvat helteestä, kuumuudesta, kuivuudesta, tukalasta olosta, 

vedessä vilvoittelusta, kukkien kastelusta, unettomista öistä, kesälomasta, ihanasta auringosta, ja jotkut jopa jalkapallosta ;)

No, on totta, että rajansa olisi kaikella. Vähempikin rittäisi tätä kosteaa lämpöä.

Onneksi kotona on ilmalämpöpumppu, joka viilentää ja sen takia on tullut tänä kesänä vietettyä ihan liikaa aikaa sisätiloissa. 

Ihan sen takia, että ulkona en jaksa, kun paistun. 

Mutta toisaalta, muutama kuukausi eteenpäin, niin johan on pimeää ja koleaa.

Muistellaan silloin näitä kelejä.

Mutta tosiaan juuri nyt kotipihan kukkien takia vähän harmittaa. 

Aika kituuttamista on monen kukan kasvu, kirvatkin meinaavat vaivata ja kukintavaihe menee ainakin minun mielestäni liian nopeasti ohi. 

Selkä vääränä niille olen vettä iltaisin kantanut. Ja välillä aamulla ja joillekin ruukuille joskus päivälläkin. 



Onneksi kasvivalinnoista osa pärjää ja jaksaa kukkia helteessäkin, 

vaikkakin normaalia lyhyemmän aikaa. 

Yksi tällainen on yllä olevassa kuvassa oleva palava rakkaus, joka ainoana edustaa kuumana henkuvan punaista kotipihan perennapenkeissä.



Mutta sitten varsinaiseen asiaan. 

Tässä parisen viikkoa sitten tytär leipoi herkullista suolaista ja maustettua.

Tämä oheisissa kuvissa näkyvä suorakaiteen muotoisessa vuoassa paistettu leipä oli todella hyvää.

Ohjetta minulla ei ole antaa, mutta se löytynee pienellä salapoliisityöllä internetin syövereistä.



Leivässä on kuulemma "ihan perus" vaalea leipätaikina, 

josta on muotoiltu pyöreitä kakkaroita, jotka on kohotuksen jälkeen yhdistetty pitataskumaisiksi.

Taskut on täytetty omatekoisella maustevoilla, jossa on voin lisäksi ainakin silputtua persiljaa,

 hieman rosmariinia ja reilusti valkosipulia. 

Taskut on laitettu vuokaan pystyyn niin, 

että joka toinen tulee hieman enemmän vasempaan ja joka toinen oikeaan reunaan. 

Päälle on ripoteltu merisuolaa.

On muuten hyvää 😊




Sitten toinen suolainen herkku paistui meheväksi muffinssipellillä.

Onnistui siinä paremmin kuin paperivuoissa.



Näiden kohdalla on sama juttu, että ohjetta tai edes linkkiä siihen ei ole antaa. 

Halusin kuitenkin laittaa näistä kuvia tänne näytille, josko näistä saisi muutkin ideoita. 

Näitä voisi kutsua esim. pizzakierteiksi.

Taikina on kaulittu levyiksi ja levyille levitetty valmista Raguleton pastakastiketta, 

palvikinkkusuikaleita, pepperonia, pizzamausteita ja juustoraastetta.

Toki kasvisversion voi jokainen tehdä mielensä mukaan.





Nämä molemmat tekivät taas hyvin kauppansa.

Molemmat ovat erinomaista iltapalaa esim. viinilasillisen kera.




Ovathan nämä tavallaan tukevaa syötävää näin helteellä, 

mutta eipä näitä ole tarkoitettukaan, että vatsa vain niillä täytetään.

Naposteltavaksi vain.

Ja kun pitää muistaa juoda paljon vettä, tarvitaan myös suoloja, joten tässähän tulee ainakin yhdenlaista ;)

Minä tykkäsin ja niin meillä muutkin. 

Nyt ollaan sitten puolison kanssa kahdestaan ja tytär ei pitempään toviin ole kotona leipomassa.

Olen jopa miettinyt, että leipoisin pitkästä, pitkästä aikaa itse.

Mitenkähän sitä enää osaakaan mitään.

Mutta, kunhan tässä jaksaa ja helle vähän helpottaa, 

niin viitsii keittiössäkin enemmän taas puuhailla.


Tällaista siis tällä kertaa.

Nautitaan kesästä kaikilla aisteilla. 



Kaunista heinäkuista viikkoa Sinulle!


10 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselle! Mausteet sopivat varmasti hienosti ja suolaakin on hyvä olla näillä helteillä. Vein tyttären juuri töihin. Auton lämpömittari näytti +21°c. Pian on aika, että etsitään villapuserot kaapista, joten nautitaan jokaisesta kesäpäivästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Hellettä riittää vielä jonkun aikaa.
      Aurinkoista viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Meilläkin ilmalämpöpumppu on säädetty viilennysasentoon ja olemme siirtyneet poikkeuksellisesti yläkerrasta alakertaan nukkumaan.
    Suolaiset leipomukset maistuvat kyllä helteellä hyvin.
    Mukavaa alkanutta viikkoa. 😊🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 On se tuo ilmalämpöpumppu kyllä mainio keksintö ja auttanut olemassaolollaan todellakin selviämään tästä kesästä.
      Aurinkoista viikon jatkoa sinulle🤍

      Poista
  3. Nam mitä herkkusia olet leipassut. Näillä keleillä kyllä suolainen maistuukin.
    Onneksi meilläkin ilmalämpöpumppu muuten en olisi selvinnyt näistä helteistä. Meidän tontti on niin aurinkoisella paikalla. Että olemme oikeen helteen tarjottimella.
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoisella paikalla täälläkin ja kuumaa (ja rutikuivaa on). Onneksi tosiaan tuo ilmalämpöpumppu vielä toimii vuosistaan huolimatta ja auttaa pitämään olotilan siedettävänä. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Näillä helteillä tekee mieli enemmän suolaista kuin makeaa - poikkeuksena ehkä jätski ja letut. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta - jätski ja letut uppoavat aina, olipa helle tai pakkanen :)

      Poista
  5. Olen samaa mieltä, että suolainen on parempaa. Mutta jäätelöä kuluu aina :)
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle🤍

    VastaaPoista

Viestit lämmittävät aina mieltä, joten kerrothan käynnistäsi kommentilla.